Länsi-Uusimaa, Suomi
Tammisaari ja Hanko yhdistetään usein kuumaan kesäfiilikseen, purjeveneisiin ja regattaan sekä hienojyväisiin hiekkarantoihin, mutta mitä alue tarjoaakaan näin syksyisin kun puiden lehdet muuttavat väriään, ihmiset käpertyvät koteihinsa viltin alle ja illat alkavat pimentyä joulua kohti mentäessä?
Tästä otimme selvää Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n järjestämällä bloggarimatkalla viime lauantaina.
Keräännyimme seitsemän bloggarin voimin Kiasman edustalle. Aamu oli harmaa ja kello, nooh lauantaiksi hyvin aikainen, joten julmettuja ilonhuutoja ei ilmassa kuulunut. Kiasman eteen kaarsi Friman matkojen minibussi kera todella iloisen oppaan Tuula Kleimanin.
Jos lähtiessä vielä väsytti, matkan aikana uni kaikkosi Tuulan ”käsittelyssä”. Kuten olen aikaisemminkin jo tullut maininneeksi, mikään ei voita asiaansa osaavaa ja omaa alaansa löytänyttä opasta, ja tällainen Tuula todellakin oli.
Matkamme ensimmäinen etappi oli Siuntiossa, Kehlan kartanon mailla sijaitsevassa Stallcafessa. Kahvila on rakennettu kartanon vuonna 1901 valmistuneeseen punatiiliseen talliin. Omalta osaltaan kunnioittamaan niin tallissa eläneitä hevosia kuin kartanolla aikaisemmin sijainnutta indonesialaista teehuonetta. Luit oikein, indonesialaista teehuonetta! Eikä siinä vielä kaikki, kartanossa on aiemmin asunut myös indonesialainen prinsessa! Miksi ja miten hän on tänne Siuntion perukoille kulkeutunut, siitä ei ole tietoa, mutta legenda elää yhä…
Vastassa meitä oli kaksi varsin hellyttävää koirulia sekä kahvilan yrittäjä Kati Riesen. Kati kertoi meille pienen aamupalan yhteydessä niin Kehlan kartanon kuin sukunsa historiaa, sekä valoitti yrityksensä tarjoamia palveluita. Mikäli etsit itsellesi ja ryhmällesi mahtavaa vetäytymis- tai juhlapaikkaa luonnonhelmassa ja historiallisten rakennusten ympäröimänä, kurkkaapa infoa lisää Stallcafen sivuilta.
Jatkoimme matkaa Hankoon. Käännyttyämme kantatie 51:ltä Hankoon johtavalle tielle, aurinko näyttäytyi pilvien takaa kuin tilattuna. Auringonsäteet suorastaan nuolivat tien viereisiä lehtipuita ja kullankeltaisia viljapeltoja. Siellä täällä olivat peurat kerääntyneet nauttimaan pelloille apetta. Tällaisena näyttäytyy ”minun” Hankoni, mielikuvissani kaupungissa nimittäin paistaa aina aurinko.
Hankoon saavuttuamme ajoimme suoraan Appelgrenintielle, jota kehystää 1800-luvun puolivälissä rakennetut jumalaiset pitsihuvilat sekä vanhat pensionaatit, jotka ovat mielestäni yksi Hangon ”must-jutuista”.
Ihastelun aikana oppaamme Tuula sivisti meitä; tiesimmekö miksi venäläiset jättivät aikoinaan pommittamatta nämä pitsihuvilat? No, koska niissä asui silloin venäläisiä upseereita. Jos taannoin tapahtui paljon pahaa, niin myös pikkiriikkisen jotain hyvääkin.
Kaarsimme pikkubussin Itäsatamaan, joka oli tänään kovin hiljainen. Rannassa oli jonkun sukellusvälineet kuin odottamassa meren syliin lähtijää. Aikataulussamme oli reilun tunnin pituinen aukko, johon oli suunniteltu pieni jäsenten veryttelytuokio ennen lounasta.
Kiersimme meren sileäksi hiomia rantakalliota, ohitimme Hangon uuden kylpylän sekä poltetun oranssin värisen vesitornin. Kaikkialla oli niin hiljaista ja tyyntä pienestä tihkusateesta huolimatta tai juuri sen takia. Ja kyllä, Hangossakin voi näköjään sataa…
Mieleen tuli, kuinka pääkaupunkiseudun ihmiset eivät ole syksyisin Hankoa löytäneet? Nyt jos koskaan, olisi hyvä aika esimerkiksi pariskuntien romanttiselle irtiotolle. Voisi keskittyä täysillä toisiinsa, hemmotella sitä oikeaa herkullisella ruoalla ja juomalla, tehdä pitkiä päiväkävelyitä pitkin merenrantaa sekä lopulta kohdata yhdessä arki virkistyneenä ja voimaantuneena. Ja vain runsaan tunnin päässä Helsingistä!
Siirryimme lounastamaan Ravintola Origoon, joka löytyy Itäsataman tunnelmallisista vuonna 1897 rakennetuista makasiineista. Ulkoapäin ravintola Origo ei naapureistaan paljoa eroa, muuten kuin aukiolonsa vuoksi, muut ravintolat ovat nimittäin talveksi laittaneet jo ovensa kiinni. Suosittelen kurkistamaan vuonna 2001 uudet omistajat saaneen Origon sisälle.
Olin myyty saman tien. Lähes jokaisella pöydällä tuikki kynttilät valkoisten pellavaserviettien kehystämänä, puhumattakaan oikeista kukista, mutta entäpä ne seinät! Ravintolan seinät ovat kallioista kivijalkaa, ja kivijalan koloihin on aseteltu kynttilöitä kuin linnoissa ikään. Ihanan romanttista!
Makasiini on alunperin toiminut suola- ja voivarastona, joten kivisessä, viileässä ympäristössä voin säilyvyys on varmasti ollut parempi. Kannattaa muuten kurkistaa myös toilettitiloihin, vaikka ei varsinaista hätää olisikaan, siellä nimittäin odottaa kiva yllätys.
Istuuduimme alas tunnelmalliseen ruokasaliin ravintolayrittäjä Jan Westerlingin ottaessa meidät vastaan. Lounaan aikana hän kertoi meille ravintolansa periaatteista, Hangosta, lähiruoasta sekä tietenkin ravintola Origon herkuista. Saimme maisteltavaksi mm. kermaista tattikeittoa ja herkullista saaristolaislimppua, jonka resepti on valitettavasti salainen, kotimaista tavia vuohenjuustorisotolla sekä créme brûléetä tyrnihillokkeella.
Janin ja hänen keittiönsä tarkoituksena oli näyttää meille minkälaisia kulinaristisia herkkuja Hangon alueen luonnosta löytyy, ja mitä tuoreista, kotimaisista raaka-aineista voidaan valmistaa. Ruokalistalta löytyykin sesongin mukaan esimerkiksi riistaa, marjoja, sieniä, lammasta ja tietenkin kalaa. Ravintola onkin kuuluisa runsaasta saaristolaispöydästään sekä lohikeitosta, jota keitetään päivien ajan.
Raukeina jätimme Janin hurmaavaan ravintolaansa ja lähdimme päiväkävelylle Hangon Itäisen Kylpyläpuiston Rakkauden polulle. Seuraksemme saimme Tarja Aallon Peak Living Oy:stä. Tarja kertoi meille rauhallisen kävelyn lomassa Natural Healing with Nature-ohjelmastaan, Hangon historiasta ja yrityksensä toimintaperiaatteista.
Tässä vaiheessa ”ystäväni” aurinko tuli esille ja kävelyn lomassa nautiskelimme syksyisen auringon säteistä sekä huikeista, alati vaihtuvista merimaisemista.
Seisahduimme hetkeksi laakealle ns. tanssikalliolle, jolloin saimme kuulla, että aikoinaan tämä oli ollut paikka jossa kylpylävieraat olivat aidatulla alueella ottaneet ilmakylpyjä. Niin, sellaisia… 😉
Kallio oli myös paikka jossa emigrantit tanssivat ennen ulkomaille lähtöään. Täältä myös vilkutettiin laivoissa olleille ystäville ja omaisille, jotka lähtivät rapakon taakse paremman elämän toivossa.
Kylpyläpuistossa on näkyvillä myös sotaisempia aiheita; maastosta on löydettävissä neuvostoaikaisia tykkilavoja, betonibunkkereita ja miehistösuojia. Tällä puistolla on siis kosolti historiaa takanaan.
Laskeuduimme lähelle merenrantaa ja löysimme rantakalliosta hiidenkirnun. Kalliolla kiipeilyyn kannattaa muuten varata kunnon jalkineet, ettei satu haveria. Sileä kallio kun voi olla petollisen liukas varsinkin näin syksyisin.
Runsaan tunnin kestäneen päiväkävelyn jälkeen siirryimme takaisin vanhan Casinon vieressä odottaneeseen minibussiimme ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.
Teimme vielä pysähdyksen Tammisaaressa eli nykyisen Raaseporin alueella, nauttien maukkaat iltapäiväkahvit Hotel Sea Frontissa, joka osui sopivasti matkan varrelle Hangosta Helsinkiin kulkevalle tielle. Hotellista on muuten mainiot näkymät Prästvikenille!
Mutta mikäs matka se sellainen olisi, joka menee täysin aikataulun mukaan, varsinkin kun on matkabloggaajista kyse! Kaarsimme aivan ex-tempore Tammisaareen ihastelemaan kaupungin viehättäviä katuja ja kujia. Tällaisen historianostalgikon sydän läikähteli vanhoja taloja ja pihapiirejä kurkkiessa. Voi miten ihanan idyllinen kaupunki! Kuin suoraan Elsa Beskowin satukirjoihin piirretty.
Sieluni silmin voisin nähdä itseni vaeltelemassa pitkin kaupungin katuja. Ja nautiskella Tammisaaren syksyisestä tunnelmasta esimerkiksi Toipilas-maalauksesta tunnetun taiteilija Helene Schjerfbeckin jalanjälkiä seuraten.
Schjerfbeck muuten asui Tammisaaressa vuosina 1925 – 1939. Kaupungissa on mm. Schjerfbeckille omistettu pysyväisnäyttely museokeskus EKTA:ssa, kahvila sekä useampikin muistomerkki.
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja jätimme sykähdyttävälle Tammisaarelle hyvästit. Oppaamme Tuula intoutui kotimatkalla kertomaan Tammisaaren historiasta, Raaseporista, Fagervikin ruukkimiljööstä, Mustion linnasta sekä muista merkittävistä paikoista, joita vanhaan perinnemaisemaan kätkeytyy.
Länsi-Uusimaa on kulttuurikehto joka sulkee sisäänsä mitä mielenkiintoisimpia kertomuksia ja tarinoita, kaikille niille jotka irrottautuvat hetkeksi arjestaan ja ovat valmiina ottamaan kerrotut tarinat vastaan.
Blogijuttu on tehty yhteistyössä Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n kanssa.
Sillä välin Salla pitää ”Ei Tapahdu Mitään”-viikon ja tituleeraa olevansa Middle of Nowhere. Mun täytyy antaa pojot Sallan nerokkaalle matkailumainonnalle, mutta samat pätevät myös syksyiseen Hankoon: ei ole mitään tapahtumia, ei tapahdu mitään, on hiljaista, vain tuuli puhaltaa. Sitä paitsi, Hanko on keskellä ei mitään ainakin maakravuille. Minä tykkään näistä Hangon vuodenajoista paljon enemmän kuin kesästä. Pitäisi pyöriä enemmän kaupungilla, kun on hiljaista. Hanko on monella tapaa ideaali pikkukaupunki ja aliarvostettu. Tuntuu siltä, että täällä väestön vaihtuvuus on suurta, täällä on aika paljon ihmisiä, jotka ovat rentoutuneet Hankoon pääkaupunkiseudulta.
Kiitos Stacy!
Todellakin, Hanko oli hiljainen mutta samalla niin rauhallinen.
Joskus on hyvä pysähtyä ja hengittää raikasta meri-ilmaa sisäänsä. Ei aina tarvitse olla ”sata lasissa”, varsinkin näin syksyisin.
Olipa kiva päivä sateesta huolimatta ja mahtavaa oli vihdoinkin saada kasvot bloggaajalle tämän blogin takana. Linkitin sun kirjoituksen myös omani perään.
Kiitos Tanja, samoin! 🙂
Tsemppiä sairasvuoteelle!
Hanko on kummitellut mielessä jo pitkään. Näiden kuvien perusteella tunne vain vahvistuu: tuonne on päästävä =) Todella inspiroivia miljöitä – ja meri!
Kiitos kommentistasi!
Hanko on aliarvostettu paikka, varsinkin näin kesäkauden ulkopuolella.
Ja varsinkin nyt kaupunki tarjoaisi satunnaiselle matkailijalle uusia elämyksiä.