Lanzaroten lounaisosasta löytyy vuonna 1974 perustettu Timanfayan kansallispuisto. Tämä karu, omalla tavallaan upea kansallispuisto kerää vuosittain luokseen 1,5 miljoonaa matkailijaa. Muutama vuosi sitten kävimme vierailemassa Unescon biosfäärialueiden verkostoon kuuluvassa kansallispuistossa.
Timanfayan kansallispuisto lyhyesti
Timanfayan alue muodostui kahdesta tulivuorenpurkauksesta. Ensimmäinen purkaus tapahtui vuosina 1730 – 1736. Tällöin muodostui 100 tulivuoren keskittymä The Montañas del Fuego (Fire Mountains). Toinen purkaus tapahtui vuonna 1824, jonka ansiosta alueelle muodostui kolme uutta tulivuorenhuippua lisää; Tao, Tingüatón ja El Chinero.
Kansallispuisto on kooltaan 5107 hehtaaria. Timanfayan kansallispuisto on lähestulkoon pelkkää mustan punaista hiekkaa ja laavakiveä. Vihreyttä saa hakemalla hakea. Alue on koti lähes 200 eläinlajille, joista nisäkäslajeja on vain kuusi.
Kansallispuiston sisäänpääsy maksaa 9€/aikuisilta ja 4.50€/ 7 – 12v. lapsilta (vuoden 2017 hinnat). Pääsylippujen hintaan kuuluu opastettu linja-autoretki kansallispuiston alueella.
Timanfayan kansallispuisto on avoinna joka päivä klo 10.00 – 18.00.
Kohteessa
Huristelimme vuokra-autollamme rannikon pienestä turistikaupungista Puerto del Carmenista kansallispuistoa kohti. Saari on hyvin karu verrattuna muihin Kanariansaariin; lähinnä hiekkaa, laavakiveä ja merta.
Teimme ensimmäisen pysähdyksen Salinas de Janubiossa, joka tunnetaan suola-altaistaan. Tulivuorenpurkauksien jälkimainingeissa syntyneet altaat ovat luonnon omaa käsityötä.
Suolatehdas perustettiin alueelle vuonna 1895. Alkujaan viisi tuulimyllyä pumppasi vettä altaisiin, kunnes sähköpumput korvasivat myllyt. Hektisinä vuosinaan suolatehdas tuotti 10 000 tonnia merisuolaa kaupalliseen käyttöön. Suolaa todellakin tarvittiin, nimittäin Lanzarotella oli hyvin kalaiset vedet ja saaliin säilyttämiseen tarvittiin – niin, suolaa.
Nykyisin kohde on enemmänkin matkailunähtävyys. Joka tapauksessa suola-altaista nostetaan vieläkin noin 2000 tonnia suolaa näytösluonteisesti. Laadun kehutaan olevan mainio, ja suolatehtaan suolaa myydäänkin sormisuolaksi. Suola-altaiden ympäristöstä voi löytää erikoisia kiviä, uimista altaiden viereisessä meressä ei suositella aallokon ja vaarallisten pyörteiden vuoksi. Salinas de Janubio on avoinna klo 10.00 – 17.00.
Jatkoimme matkaamme rannikkoa myötäilevää LZ-703 tietä pitkin. Los Hervideroksessa pysähdyimme ottamaan hetkeksi maisemakuvia. Kontrasti on melkoinen; sininen meri jonka valkeat, kylläkin laiskat aallot nuolevat rantaa, jossa tulivuortenpurkausten eri kerrostumat antautuvat aallokon nuoltavaksi. Ja kuinka meri on jo kaivertanut maaperään omia uomiaan. Jylhää!
Jylhät ovat myös maisemat, mitä lähemmäksi pääsemme kansallispuistoa, sitä erikoisemmaksi kuumaisema muuttuu. Hiekkaosuus häviää ja tilalla on mustaa laavakenttää, tulivuorten huippujen näkyessä punaisena taustalla. Siellä täällä on pieni vihreä osuus jossa kitukasvuiset kasvit kärvistelevät. Laavan kulkusuunta on selkeästi nähtävillä. Uudehko asfaltti peittää varsin kapeaa mutta tasaista rantatietä. Näillä kulmilla on hienoa ajella.
Saavuttuamme kansallispuiston alueelle, ensimmäisenä vastassa on perinteistä kameliratsastusta. Ja kyllä, tällä kertaa tytär myös pääsi kamelin kyytiin. Parisenkymmentä kamelia odotteli asiakkaita punamustan hiekan päällä. Kamelikyyditys on Espanjan kauneimmaksi kyläksi valitun Yaizan kaupunginvaltuuston tuottamaa.
Siellä täällä aluetta lukee No Pasar, eli kansallispuiston alueella ei ole omaehtoista kulkua. Vaeltamaan ei kahta merkattua reittiä (Vulcano ja Termesana) lukuun ottamatta pääse, ja silloinkin on suositeltavaa ottaa opas mukaan. Syynä moiseen on, että siellä täällä kansallispuistoa maanpinnan lämpötila on 100 asteista!
Myöskään sisemmälle kansallispuistoon ei omalla autolla pääse. On aika astua bussin kyytiin jolla tehdään noin tunnin kestävä yhteisretki oppaan johdolla hyvin kapealla Lunar Route-tiellä. Pääsemme katsomaan hyvin läheltä, tosin linja-auton sisältä, kivettynyttä laavavirtaa ja kraatereita. Valitettavasti emme pääse bussista välillä ulos, joten linja-autosta otettuihin kuviin tallentuu omia kuvajaisia.
Opas kertoo alueen muodostumisesta, kasvillisuudesta ja eläimistä. Kuulemme myös paikallisen papin kirjoittaman päiväkirjakertomuksen tulivuoren purkauksesta. Pappi oli nähnyt purkauksen omin silmin sekä taltioinut tuntemuksensa kirjojen ja kansien väliin.
Opastettu retki loppuu sinne mistä alkoikin eli Islet of Hilario vierailukeskukseen. Täältä löytyy matkamuistomyymälä sekä ympyränmuotoinen El Diablo-ravintola jossa voi maistella tulivuoren lämmössä kypsennettyjä kanarialaisia ruokia. Nimittäin tulivuori, jonka päällä vierailukeskus sijaitsee, on hyvinkin elävä.
Tästä matkailijat saavat puisto-oppailta esimerkin kun maa-aukkoon työnnetään pieni tukku kuivaa heinää, sen hetken päästä leimahtaessa täyteen liekkiin. Voi vain kuvitella millainen voima jalkojemme alla juuri nyt piilee… Mutta kyllä tuollainen maaperä olisi hyödyllinen vaikkapa mökillä, juhannusmakkarat kivenkoloon ja olisi hetkessä valmista. 😉
Puisto-opas näyttää myös toisen tempun; hän kaataa maahan työnnettyyn metallilieriöön puolilitraa vettä ja kohta tulikuuma vesisuihku (mini-geysir) pulppuaa ryminällä maaperästä kohti taivasta. Matkailijat ovat haltioissaan, me muiden mukana! Harmi ettei itse voi kokeilla vastaavaa temppua, taitaisi olla liian vaarallista… Oppaan mukaan lämpötila muutaman metrin syvyydessä on jo 400 astetta ja 13 metrin syvyydessä 600 astetta. Huh.
Näytöksen jälkeen käymme maistelemassa tulivuoressa grillattua kanaa ja makkaraa. Ja kyllä, hinnat ovat sen mukaiset, mutta kuinka moni on maistanut tulivuoressa paistettua makkaraa? Niinpä! Joskus on raotettava kukkaron nyörejä, jotta voi kokea hieman jotain ylimääräistä.
Ravintolarakennus on muuten lanzarotelaisen taiteilijan César Manrique suunnittelema. Voit lukea hänen toisesta luomuksestaan Los Jameos del Aguasta täältä.
Poistuessamme tien varrelle jää Mancha Blancan vierailukeskus, jossa olisi päässyt usean huoneen voimin tutkiskelemaan tulivuorten toimintaa sekä alueelta löytyneitä mineraaleja. Keskuksesta voit myös pestata ryhmällesi oppaan vaelluksen ajaksi, varaus on tehtävä 48h ennen aiottua aktiviteettiä.
Meidän matka jatkui vatsat pinkeinä kohti Puerto del Carmenia sekä silloista majapaikkaamme. Käynti Timanfayan kansallispuistossa oli mukavan erilainen kokemus!
Ilmainen vinkki: kansallispuistoon kannattaa tulla pilveettömänä päivänä juuri auringon laskiessa, sillä silloin luonnon kultaisen, punaisen ja mustan hehku on erityisen hienoa nähtävää!
Mä olen ollut Kanarialla tasan yhden kerran, mutta näitä postauksia kun lukee, alkaa tuntua vahvasti siltä, että olisi ehkä syytä tehdä tämmöinen luontopainotteinen reissu 🙂 Jotenkin Teneriffasta oli mieltynyt enemmän tämäntyyppinen mielikuva, mutta nähköjään Lanzarotellakin olisi vaikka ja mitä koettavaa. Hmm 🙂 Ja kiitos!
Kiitos Heidi!
Molemmilla Teneriffan ja Lanzaroten saarilla käyneenä, ehkä teneriffalla luonto on monimuotoisempaa ja tarjolla on niin ”viidakkoa”, rantaa kuin kuumaisemia.
Kuitenkin Lanzarote yllätti omanlaisella karuudellaan sekä väreillään. Kuinka montaa mustanpunaista sävyä voi hiekassa olla?
Oho, onpas kyllä karuja mutta silti omalla tavallaan kauniita maisemia! Paikoitellen näyttää kuin olisi toiselta planeetalta. 🙂
Kiitos kommentistasi Anna-Mari!
Uskomatonta on, miten Euroopastakin voi löytyä niin erilaisia maisemia.
Aika päheitä maisemia! Näytti jotenkin etäisesti tutuilta, joten tiedä sitten ovatko joskus jotain elokuvaa katsoessa tulleet vastaan. Sopisivat varmasti monenkin eri genren maisemiin!
Kiitos Simo kommentista! Eiköhän tuolla Timanfayan kansallispuistossa ole muutama elokuvakin filmattu, on sen verran erikoiset maisemat.
Kun vierailimme 2016 paikalla, bussikyyti ei ollut mitenkään hyvin järjestetty, vaan selostus tuli aivan liian kovaa ja pateettisella musiikilla höystetty. Miksi ihmeessä paikasta yritetään saada jäämään ihmisille synkkä kuva maailmanlopun maisemana, vaikka jokapuolella hehkuvat hiekan eri sävyt ja maisema ovat oikeasti huimaava kokemus? Tuota huonoa bussikyytiä lukuunottamatta paikka oli kyllä mahtava kokemus!
Omat kokemuksemme paikasta löytyvät http://www.tamamatka.fi/lanzarote-timanfaya/
Kiitos Anna ja ikävä kuulla, että teidän opastettu kyyti oli fiasko. Ehkä
he halkevat vielä suuntaa, miten aluetta vierailijoille esitetään. Jos katsoo puiston/Lanzaroten virallisia puistosivujakin, ei ne kovin kummoisesti ole kirjoitettu.