Malén Atolli, Malediivit
Malediiveista tulee matkailijalle ensimmäisenä mieleen luonto-ohjelmistakin tuttu kristallin kirkas meri, valkoiset puuterirannat sekä eksoottiset eläimet. Tähän kun lisätään kohtuuhintaiset lennot joiden avulla Suomesta on viime vuosina päässyt Malediiveille muutaman välipompun kautta. Tarjolla on siis täydellinen combo! Miksi siis lähteä turistien kansoittamaan Thaimaaseen kun voi kokea jotain uutta ja erilaista Intian valtameren sylissä – Malediiveilla.

Kun oma matka Malediiveille oli vihdoin viimein ajankohtainen, vallitsimme pääkohteeksi Maafushin, vaikka saari on saanut paljon kommentteja muissa blogeissa niin puolesta kuin vastaan. Saarta kutsutaan budjettimatkailijan kohteeksi vaikka edullinen sekään ei ole. Tosin Resort-saariin verrattuna Maafushi on jo suorastaan kohtuuhintainen. Seuraavassa on listattuna käytännönohjeita saarelle lähitulevaisuudessa matkustavalle.
Malediiveista lyhyesti
Maafushi kuuluu kymmenen asutun saaren kokoiseen Malé/Kaafu Atolliin. Yhteensä saaria Malé Atollilla on peräti 107. Malediivit koostuu n. 1800 saaresta, joista vain alle 200 on asuttuja.
Malediivien pääelinkeinot ovat kalastus sekä turismi.

Maafushilla asuu noin 2700 vakituista asukasta. Saaressa on mm. moskeija, koulu, kaatopaikka, pieni stadion sekä yksi Malediivien kolmesta vankilasta. Vankila on ns. eliittivankila, jonka rakennutti diktaattorimaisesti maataan hallinnut presidentti Abdulla Yameen vangituille opposition jäsenille sekä varapresidentille. Yameen mm. myi Atollien saaria pois ulkomaalaisille sijoittajille niin, että piti itse saadut rahat.
Huvittava yksityiskohta; kyseinen vuonna 2018 vallasta syösty presidentti tuotiin kyseiseen vankilaan odottamaan oikeudenistuntoa, meidän saaressa ollessa. Vankilatoiminta ei näy millään tavalla saaren toisen pään turistikohteissa.

Maan virallinen kieli on divehi (malediivi). Pääkaupungissa ja matkailukohteissa puhutaan myös hyvää englantia.
Talvisin aikaero on Suomen välillä +3 tuntia. Kesällä +2 tuntia.
Paikallinen sähkö on 230 – 240 V. Adapteri tarvitaan mukaan matkaan.
Passi ja viisumi
Malediiveille matkustettaessa passin on oltava voimassa vähintään 6 kk maahan saapumisesta ja siinä tulee olla vähintään 2 leimaamatonta sivua.

Suomen kansalaiset saavat ilmaisen viisumin Malen lentokentällä maahan saapuessaan. Prosessi on hyvin nopea, eikä erillisiä kuvia tai dokumentteja tarvita.
Alkoholipitoisten juomien sekä uskonnollisen ja pornografisen kirjallisuuden tuonti Malediiveille on kiellettyä.
Raha
Malediivien rahayksikkö on Rufiyaa (MVR), jota ei valitettavasti voi vaihtaa Suomessa. Mutta eipä hätää, US dollarit ovat saaren ”toinen valuutta”, joten Malediiveilla pärjää hyvin vaikka paikallista rahaa ei taskussa olisi ”senttiäkään”.

Eurot käyvät lähinnä pääsaarella Maléssa joissakin turistiliikkeissä. Mikäli kuitenkin haluat vaihtaa paikallista rahaa, se onnistuu parhaiten Velanan lentokentän tuloaulassa, ennen ulosmenoa. Kurssi vaihtelee, mutta 100 Rufiyaa on noin 5,6€.
Kansainvälisillä luottokorteilla maksaminen käy Maafushin kaupoissa ja hotelleissa paremmin kuin hyvin.
Kuljetus saareen
Maafushin saari sijaitsee noin 30 minuutin pikavenematkan päässä Hulhulen saaresta Malén lentokentältä. Kätevintä saarelle on mennä suoraan Velanan kansainväliseltä lentokentältä tai Malén saaresta lähtevillä pikaveneillä. Kuljetuksia on monta päivittäin ja maksaa 20 – 25 dollaria/henkilö/suunta. Maafushiin majoittuva saa parhaimmat tiedot pikaveneiden aikatauluista omasta hotellistaan. Tarvittaessa hotellit myös järjestävät kuljetuksen.

Mikäli 20 USD rokottaa matkailijan budjettia liikaa, voi reissaaja käyttää myös yleisiä, huonosti liikenteessä kulkevia lauttavuoroja. Lautat lähtevät Villingilin lauttaterminaalista Maafushiin joka päivä paitsi perjantaisin klo 15.00. Myös sunnuntaisin, tiistaisin ja torstaisin lähtee klo 10.00 lautta. Hintaa reissulla on 2$ eli 22 Rufiyaa. Matka-aika on noin 1,5h, samalla matkalla voi ihailla niin ohi kiitäviä resort-saaria kuin mahtavaa Malén Atollia. Varaudu kuitenkin ruuhkaan ja etuiluun, lauttaan pyrkiviä on paljon ja välttämättä kaikki eivät mahdu kyytiin mukaan. Julkisilla lautoilla kuljetetaan saareen myös elintarvikkeita sekä muita tarvikkeita kuten ilmastointilaitteita.
Ja jos matkaaja on voittanut pienen tai isomman lottovoiton, voi saarelle hurauttaa vesitason kyydissä. Lennon hinta on sovittava erikseen, alkaen 175$/hlö/suunta.
Majoitus
Maafushin saaressa toimii 41 rekisteröityä majataloa ja hotellia. Pienemmissä majataloissa on tarjolla tasan yksi huoneisto, suuremmissa hotelleissa 50 huonetta. Saarta rakennetaan vilkkaasti, joten se mikä on nyt alkuvuoden 2019 tilanne, voi jo muutaman vuoden päästä olla täysin eri. Saaressa on tarjolla muutama hostelli-tyyppinen ratkaisu sekä hotelleja joiden hintaluokat pyörivät 150€/yö.

Suurin osa saaren majoituskohteista sijoittuu saaren länsi- ja itäpuolille. Tosin saari on vain 1,3 km pitkä ja 300 metriä leveä, joten kaikista saaren majapaikoista on rantaan todella lyhyt matka. Harvasta saaren hotellista nimittäin löytyy uima-allasta.
Ruoka
Malediivien saaret ovat jo aikojen alusta toimineet tukipisteinä läpikulkumatkalla oleville lähimaiden kalastajille. Tämä näkyy erityisesti saaren ruokakulttuurissa. Vaikutteita tulee niin Intiasta ja Sri Lankasta kuin Afrikastakin. Myös nykyajan tuulahdukset pizzoineen ja hampurilaisineen ovat saarelle rantautuneet. Läheinen valtameri on kalavaroiltaan hyvin rikas ja tarjolla on erilaisia tuoreita kalaruokia, äyriäisiä ja hummereita.

Suosittelen varaamaan majapaikan jonka hintaan kuuluu aamiainen ja tarvittaessa joko lounas tai illallinen. Erillisiä ravintoloita löytyy muutamia saaresta, helpoin tapa saada ruokaa on mennä hotellien ravintoiloihin aterioimaan. Koska lähes kaikki tarvikkeet tuodaan saarelle muualta, ruoan hinta on varsin korkea. Pizzat maksavat noin 14 euroa, täytetyt voileivät alkaen 9€ ja salaatit 12 €.
Juomat
Malediivit on muslimimaa. Maafushin saaresta ei löydy ravintolaa joka myy alkoholituotteita, joka saattaa tulla yllätyksenä varautumattomalle matkailijalle, kuten suomalaiselle Timolle (nimi muutettu) joka vaatimalla vaati alkoholipitoisia tuotteita hotellimme baarissa, niitä kuitenkaan koskaan saamatta. Resort-saaria tämä alkoholisääntö ei kuitenkaan koske. Siellä viina virtaa ja alkoholiannosten määriä ei mitata, joten jos suuta kuivaa kannattaa osallistua mukaan resort-retkelle jo tämänkin vuoksi.
Alkoholia voi ostaa myös Maafushin edustalla lilluvasta Princess Ushwa-laivasta. Voit vuokrata veneen ja ajaa alukselle tai pyytää heitä hakemaan sinut satamasta, ja alkoholituotteet ovat ulottuvissasi. Emme käyneet aluksella joten hintaluokista ei meillä ole tarkempaa tietoa.

Kannattaa kokeilla paikallisia tuorepuristettuja hedelmämehuja sekä smoothieta, joihin käytetään aidoista hedelmistä puristettu mehuja. Nam! Hinnat alkaen 60 Rufiyaa eli noin 3,4€.
Aktiviteetit – Mitä saaressa voi harrastaa?
Maafushin saari toimii mainiona paikkana löhöilyyn ja rentoutumiseen. Erilaiset vesiaiheiset aktiviteetit ovat saarella arkipäivää. Esimerkiksi paraseiling-tuokio taivaalla maksaa 100$ kahdelta henkilöltä. Mikäli et ole huimapää, voit nauttia puuterirannoista Bikini beachillä joka on ainoa paikka saarella jossa voi julkisesti pitää bikineitä. Huom. Aurinkoa ei saa kuitenkaan ottaa yläosattomissa.

Niin ranta kuin merikin ovat ihanteellisia lapsiperheille. Ranta jatkuu matalana yli sata metriä hiekkasärkälle josta voi uida hieman syvempiin vesiin tai snorklata katsomaan koralleja ja värikkäitä kaloja. Useammasta hotellista voi vuokrata snorklausvälineitä. Myös polkupyöriä on halukkaille tarjolla, jos pieni kierros lähes autottomassa saaressa kiinnostaa kulkijaa.

Oma lukunsa ovat retket. Erilaisia ja erihintaisia retkiä tarjotaan niin hotelleissa kuin niiden ulkopuolellakin. Kiinnostaisiko sukellusretki kilpikonnien, delfiinien ja valaiden kanssa? Entä lounas hiekkasärkällä tai Sexy beachillä kuten paikalliset niitä kutsuvat? Vai haluaisitko mennä katsomaan kuinka ne rikkaammat viettävät päiväänsä resorteissa? Tai onko kalastus lähellä sydäntä? Tätä ja paljon muuta on retkivalikoimissa tarjolla, ja kuten kuvitella saattaa, kaikki retket liittyvät tavalla tai toisella lämpimään Intian valtamereen ja sen rikkaaseen eläimistöön. Retkien hinnat vaihtelevat puolen päivän retkistä (20$), koko päivän resort-retkiin (180$), ja mikäli ostat useamman retken, saat myös paremmat alennukset. Kannattaa tinkiä!
Mitä ottaa mukaan Maafushille?
Saaressa on muutama pieni supermarket sekä kymmenisen turistikauppaa josta voi ostaa kylmää juotavaa, jääkaappimagneetteja sekä muita kotiin viemisiä kuten simpukoita ja saippuaa, joten dollarinsa saa kyllä kulutettua.

Suomesta kannattaa ottaa mukaan tarpeeksi tehokasta aurinkorasvaa, koska rasvat ovat hyvin kalliita saaressa. Aurinkorasvojen käyttöä ei voi liikaa korostaa, aurinko ja tasainen 29 – 30 asteen lämpö ovat Pohjolan asukeille ihanan tuntuisia, mutta samalla todella polttavaa. Jo tunti suorassa auringonvalossa saa matkaajan ihon punaiseksi kuin keitetyn ravun. Rannalla ei suinkaan ole paahtavaa olla, nimittäin ihoa hivelevä merituuli viilentää olotilaa niin, ettei palamista edes kunnolla huomaa kuin vasta illalla.

Jos iho kuitenkin palaa, tässä kreikkalaisen apteekkarin jakama ”salainen vinkki” pahimman kirvelyn lieventämiseksi: mene paikalliseen kauppaan ja osta maustamatonta jogurttia purkki. Anna purkin mahdollisuuksien mukaan viiletä hetki esimerkiksi hotellin minibaarissa jonka jälkeen, sivele kylmä tuote palaneelle iholle lusikkaa avuksi käyttäen. Anna vaikuttaa 20 minuuttia ja pese haalealla, mieluiten kylmällä vedellä pois. Taputtele kuivaksi. Rasvaa huolellisesti palanut alue toimenpiteen jälkeen. Vinkki on testattu käytännössä ja todettu erittäin toimivaksi!

Aurinkorasvan, päähineen ja adaptereiden lisäksi mukaan matkaan tarvitaan vain kesävaatteet sekä letkeän rento lomamieli. Nautinnollista lomaa Malediivien Maafushilla!