Punaista kultaa Närpiöstä

*Blogijuttu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Närpiön Vihanneksen kanssa

Sain kutsun saapua tutustumaan vihanneksien alkulähteelle Närpiöön Pohjanmaan lakeuksille. Puhdas kotimainen ruoka kiinnostaa aina ja kun tarjolla on kierros kasvattajien luona niin kasvihuoneilla kuin pakkaamossakin, ei tätä uteliasta ”tirkistelijää” voinut pitää retkeltä poissa.

Tämä osa Pohjanmaata on minulle tuntematon. Vaasassa tulee käytyä muutaman kerran vuoden aikana, mutta Rannikkotien varrella olevat kaupungit ja kylät ovat minulle tutkimattomia kohteita. Oli senkin puolesta vastattava myönteisesti kutsuun ja lähdettävä Närpiöön!

Sananen Närpiön kaupungista

Närpiö sijaitsee noin 82 kilometrin päässä Vaasasta. Närpiön kaupungissa asuu noin 9500 asukasta, joista 80 % on ruotsinkielisiä.

Närpiön alueella on useita Natura-kohteita, kuten Närpiön saaristo, Kristiinankaupungin saaristo, Bredmossmyran, Orrmossliden, Hinjärvi, Sanemossen, Risnäsmossen ja Kackurmossen.

Kuuluisaksi kaupunki on kuitenkin noussut kasvihuoneistaan, vihanneksista sekä niiden viljelijöistä. Kasvihuoneviljelyn historia vie aina 100 vuoden päähän, paluumuuttaja Valdemar Mattfolkiin, joka kävi Amerikassa asti työskentelemässä kasvihuoneissa tuoden mukanaan Pjelaxiin niin kasvatusoppinsa kuin tomaatinsiemeniäkin. Siitä se sitten lähti! Nykyisin Närpiössä on yli 400 kasvihuoneviljelijää sekä 77 hehtaaria kasvihuoneita, tehden Närpiöstä varsinaisen Suomen kasvihuonekeskuksen.

Närpiön Vihannes on maan johtava kotimaisten tomaattien toimittaja

Yksi merkittävistä kotimaisten tomaattien toimittajista on Närpiön Vihannes. Närpiön Vihannes on vuonna 1957 perustettu Osuuskunta. Sen omistajina häärää 37 kasvihuoneviljelijää, monet jo useammassa sukupolvessa, jotka tuottavat varsinaista lähiruokaa. Kaikki viljelmät ovat korkeintaan 50 km:n päässä Närpiön Gottbölessä sijaitsevalta pakkaamolta.

Tomaattien lisäksi Osuuskunnan kasvihuoneissa kasvatetaan myös paprikoita, kurkkua sekä chilejä yli 95 % uusiutuvaa kotimaista lämpöenergiaa hyödyntäen.

Närpiössä!

Tukikohtana Närpiön retkellä toimi Osuuskunta Närpiön Vihanneksen kumppani Hotel Red & Green joka on yksityinen hotelli Närpiön keskustassa. Hotellissa on mm. 28 hyvin varusteltua kahden hengen huonetta sekä kulttuuri- konferenssikeskus, jonka yhteydessä onnistuu niin elokuvaillat kuin tanssiaisetkin.

Kahden hengen huone.

Olin etukäteen kuullut hotellin aamupalapöydästä erittäin positiivisia arvioita, joten oli mukava käydä se itse kokeilemassa. Voin näin jälkikäteen sanoa, ettei arvioita ole yhtään ainakaan paisuteltu.

Jos teillä on joskus mahdollisuus vierailla Hotel Red & Greenin aamiaisella, tehkää hyvin ja käykää herkuttelemassa sen aamiaispöydän kymmenistä eri vaihtoehdoista. Erityisesti vastapaistetut vohvelit ja tuorepuristettu mehu vievät matkaajan sydämen mukanaan!

Tomaatteja, tomaatteja!

Yksi tutustumiskohteistamme on Stig-Erik Vikarsin tila. Vikarsin kasvihuoneita on viljelty 29 vuoden ajan, ensin Stig-Erikin vanhempien ja myöhemmin Stig-Erikin toimesta. Pinta-alaa tomaattiviljelmillä on 10 315 neliötä.

Koska mahdolliset kasvitaudit ovat suuri uhka kasvihuoneviljelylle, vierailijat puetaan kertakäyttöisiin suojavarusteisiin; kokovartalohaalariin, hansikkaisiin sekä kenkäsuojiin jotka peittävät vierailijan lähes kokonaan. Ennen pukeutumista kuljemme myös desinfiointipisteiden kautta, jotta kädet ja kengät puhdistuvat mahdollisista ongelman aiheuttajilta. Myös liikuttaessa kasvihuoneista toisiin, tie vie desinfiointipatjojen kautta.

Kasvihuoneet ovat kuin suuria lasipalatseja, kirkkaat valot ja tasainen 24 asteen lämpötila hellivät niin vierailijaa kuin tapahtuman päähenkilöitä – hedelmiä! Niin, kasvissa kasvavat tomaatit ovat hedelmiä. Rivi toisensa jälkeen tarjoaa silmänruokaa eri kypsyysasteisista tomaateista.

Silmänruoan lisäksi pääni täyttyy kasvihuone- ja tomaattien kasvatustiedoista. Stig-Erikin kasvihuoneissa kasvaa tomaattilajikkeista mm. Encorea ja Liventoa. Encoren osuus on muuten 97 % Närpiön Vihanneksen viljelijöiden kokonaistuotannosta. Tomaatin taimet istutetaan noin 40 cm välein joko kivivilla tai turvealustalle joka voidaan kasvukauden jälkeen joko kompostoida tai käyttää maanparannusaineena pelloilla.

Tomaatintaimet alkavat tuottaa satoa noin 8 viikon kuluttua istutuksesta. Ympärivuotisessa viljelyssä taimet istutetaan elo-syyskuussa ja ne vaihdetaan uusiin seuraavan vuoden heinä-elokuussa. Kasvukaudella tomaateille annetaan vettä noin 1–2 litraa /taimi. Kasveille annetaan säännöllisesti myös vesiliukoista lannoitetta. Sekä kastelu että lannoitus hoituvat automaattisesti. Kasvihuoneen lämpötilaa ja ilmastoa säädellään ilmanvaihtoluukuilla.

Tomaatit eivät pärjää pelkällä vedellä, valolla ja ravinteilla, mukaan tarvitaan myös kimalaisia jotka hoitavat kukkien pölyttämisen. Kasvihuoneiden kimalaiset tulevat pahvilaatikoissa Belgiasta ja Hollannista. Kimalaisyhteisö voi elää jopa 8 viikkoa.

Ekologisista kasvihuoneista kun on kyse, myös mahdolliset ei-toivottujen ötököitten torjunta hoidetaan biologisin asein. Tällöin käyttöön otetaan kätköpistiäiset ja luteet ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa. Siellä täällä kasvustoa riippuu pieniä pahvisia levykkeitä joissa on pieneliöiden munia, kuoriutuessaan tuhoeläinten luontaiset viholliset pitävät huolen kasveja vahingoittavista hyönteisistä.

Hyvä tietää!

Tomaatin suositeltu säilytyslämpötila on 12–14 °C tai huoneenlämmössä. Säilytys jääkaapissa heikentää hedelmän makua!  Huoneenlämmössä säilytetyt tomaatit kestävät noin 14 vuorokautta. Tänä aikana ne kypsyvät vielä joka lisää tomaattien sokeripitoisuutta ja tietenkin tuo tomaattiin myös makua.     

Vihannesten matka kotien pöytään on lyhyt

Vihannekset päätyvät kuluttajan pöytään 1–3 vuorokauden kuluttua poimimisesta. Parhaimmassa tapauksessa tarjoilet niitä jo seuraavana päivänä.

Närpiö on onnistunut maahanmuuttajien kotouttamisohjelmassa erinomaisesti.

Närpiön Vihanneksen pakkaamolla ei vihanneksia välivarastoida, vaan kaikki tuotteet lähtevät samana päivänä kauppojen hyllyille.

Pakkaamolla on varsinainen vilske, kun tomaatit ja kurkut lajitellaan, pakataan ja lopulta kuljetetaan kuluttajien ulottuville.

Tomaattilinjasto erottelee kunkin viljelijät tuotteet erikseen. Jokainen irtotomaatti kuvataan ja määritellään kokonsa, painonsa ja halkaisijan perusteella laatikoihin. 1. lk. tomaatit päätyvät kauppoihin lähteviin laatikoihin. Pakkaus sisältää merkinnät tuotteen viljelijästä ja pakkauspäivästä, joten vihannesten alkuperä voidaan aina jäljittää. Tiedot merkitään tällä hetkellä laatikkoihin numerokoodilla. 2. lk. tomaatit päätyvät suurtalouskeittiöihin meneviin laatikoihin. Ja haljenneet tai muuten epäkelvot tomaatit kulkeutuvat bioastiaan.

Kirsikkatomaattien lajittelu tehdään käsin.
Ja vinkki kaupan vihanneslaareille!

Valitse aina noin 90 – 105 grammaisia tomaatteja, ne ovat sokeripitoisuudeltaan ja maultaan parhaimpia. Isommat tomaatit saattavat näyttää hyviltä, mutta saattavat maistua vähemmän maukkailta.

Makumatkalla tulevaisuuteen

Pakkaamovierailun jälkeen pääsemme tekemään ainutlaatuista makumatkaa tulevaisuuden tuotteiden parissa. Saamme mahdollisuuden testata uusia tuotteita ja vaikuttaa siinä samalla ruokakauppojen tulevaisuuden vihannesvalikoimaan.

Maistatuksessa aivan uusia kirsikkatomaattilajeja.

Kyseessä on viisi vielä nimetöntä kirsikkatomaattilajia ja tehtävänämme on poimia joukosta se parhain. Käytännössä homma tehdään syömällä ja arvioimalla eri aistihavainnoin tomaatteja. Työ on uskomattoman haastavaa, koska myös saman lajin yksilöissä on makueroja. Vaikka syöminen on matkustamisen jälkeen aivan parasta hommaa, on tomaattikiintiö hetken aikaa aika lailla täysi. Tai niin ainakin luulimme.

Makupareja by Sami Tallberg

Maistelu ja arviointitilaisuuden jälkeen tilanteen ottaa haltuun villiyrttiguru ja keittiömestari Sami Tallberg. Hän valmistaa meille makupareja käyttäen Närpiön Vihanneksen kirsikkatomaatteja ja erilaisia, hieman vieraampiakin yrttejä.

Tarjolla on esimerkiksi seuraavia yhdistelmiä: Merilevää ja herneenversoa, Karpaloa, lakritsia ja rosmariini sekä Vaniljaa ja ravintohiiva. Mielenkiintoisia yhdistelmiä jotka outoudestaan huolimatta hivelevät makuhermoja.

Kasvihuoneravintola Lind`s Kök

Ennen kotiin lähtöä pääsemme vielä vierailemaan pienessä Bäcklidenin kylässä sijaitsevassa Kasvihuoneravintola Lind`s Kök:ssä. Kasvihuoneravintolassa tuntuu kuin olisi saapunut etelään; lukuisat hedelmäpuut ja kasvien taimet sekä kasvihuoneen lämpö saavat unohtamaan varsinkin ulkona riehuvan talven. Ravintola on erikoistunut erilaisiin tomaattiperäisiin herkkuihin, kuten tomaattileipään, -glögiin ja -täytekakkuihin.

Lind`s Kök:ssä ruoat valmistetaan alusta lähtien itse, käyttämättä puolivalmisteita ja sen ruokien mauissa kyllä maistaa. Suosittelen maistamaan ravintolan kuuluisaa lohta tomaattikermakastikkeessa sekä makuhermoja viettelevää perunagratiinia. Ravintola on talvisin avoinna ryhmille tilauksesta. Kesäaikaan Lind`s Kök tarjoilee kesälounasta joka päivä ilman pöytävarausta 25.6.–12.8. klo 11.00–15.00.

Valkosipulia ja mansikkaa. Uskomatonta kyllä, mutta makuyhdistelmä toimii!

Kaiken kaikkiaan retki Närpiöön oli hyvin elämyksellinen! Närpiö ja sen kaupunkilaiset ottivat matkailijan vastaan erittäin ystävällisesti. Vaikka pienestä kaupungista onkin kyse, Närpiön tarjonta on yllättävän laajaa ja helli niin makuhermoja kuin sydäntäkin. Närpiö nousikin omalle suosikkilistalle, suunnitelmissa onkin tehdä kesäretki ”Punaisen kullan kaupunkiin!”

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *