Tuorlan Majatalo, Kaarina

*Blogijuttu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Tuorlan Majatalon kanssa

Kuninkaantien varrella vain 13 kilometriä Turusta sijaitsee kauniissa kivirakennuksessa Tuorlan Majatalo. Miljööllä jossa Majatalo sijaitsee, on takana satoja vuosia elettyä historiaa. Kävimme keväisenä lauantaina tutustumassa Tuorlan Majataloon sekä sen tarjoamiin palveluihin.

Historiaa niin, että heikompia hirvittää

Kartanoympäristö jossa Tuorlan Majatalo sijaitsee, on useita satoja vuosia vanha. Ensimmäinen varma maininta Tuorlan tilasta menee aina 1500-luvulle asti. Tuolta ajalta löytyy historiankirjoista maininta, jossa mainitaan Tuorlan toimineen läheisen Kuusiston piispanlinnan tilana. Myös kauempaa historian keltaisilta lehdiltä aina 1300- ja 1400-luvulta löytyy viitteitä Tuorlaan. Vuosisatojen aikana tilan omistajat vaihtuivat kuten tilan elinkeinokin. Tuorla toimi mm. karja- ja ratsutilana, tilalla viljeltiin peltoa sekä viljaa.

Kartanon päärakennus palvelee nykyisin mm. Maaseutuopisto Livian opiskelijatilana.

Historian siivillä päästään aina 1800-luvulle jolloin tilaa alkoi emännöidä Vendla Gustava von Willebrand. Leskeksi jäänyt kartanonrouva rakennutti suurimman osan nykyisistä Tuorlan kartanon rakennuksista. Tuorlan kartanossa elettiin tuolloin loistonaikoja. Myös nykyisenä Tuorlan Majatalona tunnettu Voutila rakennettiin tuolloin. Rakennuksessa on Voutilan jälkeen ollut mm. Tilan konttori, leipomo, meijeri, tilanhoitajan rakennus sekä säilyketehdas.

Kartanon vanha huvimaja.

Lähihistoriassa päästään aina vuoteen 1999 jolloin Marja Vaiste käynnisti toiminnan. Maineikkaan kahvila-ravintolan lisäksi Majatalon Puoti tarjoaa pientuottajien ja käsityöläisten valmistamia tuotteita meidän kaikkien iloksi.

Kuva: Tuorlan Majatalo.

Ja mikäpä se sellainen kartano olisi, mikäli siellä ei hieman myös kummittelisi: Kertoman mukaan kartanonrouva Vendla Gustava von Willebrand pitää huolta myös nykyisistä tilan vuokralaisista, silloin tällöin rouvan kerrotaan kolistelevan Majatalon ullakolla.

Kuninkaantietä eteenpäin

Kaarinassa Kuninkaantien varressa on aikoinaan sijainnut peräti neljä kartanoa, joista Tuorla on ollut yksi. Nykyisin alkuperäistä Kuninkaantietä saa hakemalla hakea ja näin historiaan hurahtanutta ilahduttaa kovasti, että Tuorlan Majatalon kulmilla on säilynyt vanhaa soratietä enemmänkin.

Kuva: Tuorlan Majatalo.

Entinen kartanoympäristö on valloittava. Vanhat puut kaartuvat kivirakennusten päälle ja kuin tilauksesta pieni joutsenparvi lentää tilan yli palaten kotiin pitkältä muuttomatkalta. Miljöö huokuu mennyttä aikaa, unohtamatta nykyisyyttä. Tuorlan kartanon päärakennus toimii nykyisin Maaseutuopiston Livian pisteenä. Kampusalueella toimii myös Turun yliopiston yksiköitä.

Mummolassa tuoksuu ruoka!

Astumme sisään vuonna 1820 rakennettuun Tuorlan Majataloon. Heti eteisessä meidät ottaa vastaan kodinomainen lämpö sekä herkullisten ruokien tuoksut. Majatalossa tarjotaan lounasta noutopöydästä viikon jokaisena päivä ja talo onkin täynnä ruokailijoita. Tarjolla on rehellistä kotiruokaa, joka tehdään alusta alkaen itse lähinnä lähituottajien raaka-aineista. Noutopöydässä on tarjolla valikoima erilaisia salaatteja sekä useampi lämmin ruokavaihtoehto. Vierailupäivänä jälkiruokapöydässä on tarjolla muhevaa omenapiirakkaa vanhanajan kanelikermavaahdolla.

Vanhasta rakennuksesta kun on kyse, ruokailutiloja on talossa useita. Kaiken kaikkiaan Majatalon kolmeen erilliseen huoneeseen mahtuu noin 70 henkilöä. Ruokasalissa on tilaa 40 henkilölle.

Ruokasalit ovat sisustettu vanhoilla huonekaluilla sekä esineillä kuten ryijyillä, tauluilla ja vanhoilla todistuksilla. Kun sisustukseen lisää henkilökunnan sydämellisen vastaanoton sekä maittavan ruoan, olo on kuin rakkaan mummon hoivassa konsanaan.

Kuva: Tuorlan Majatalo.

Herkullisen lounastarjonnan lisäksi Majatalossa järjestetään erilaisia perhejuhlia ja yritysten tilaisuuksia. Kokoushuoneet Vouti ja Peräkammari pitävät huolen kokousten yksityisyydestä. Myös viereisen Tuorlan Tiedekeskuksen tilat ovat vuokrattavissa hieman suuremmille ryhmille.

Puoti kutsuu tutkimaan

Tuorlan Majatalo on jo vuodesta 1999 toiminut lähi- ja luomuruoan sanansaattajina. Parhaiten innostus näkyy Puodissa, joka pursuaa ihania ja ennen kaikkea terveellisiä pienvalmistajien tuotteita.

Tarjolla on mm. Kyheröisen kananmunia Marttilasta, Kuninkaantien Panimon tuotteita, Suklaatilan suklaita, Riihipuodin jauhoja Pöytyältä sekä Kankaan kuuluisia hapankorppuja Ylänteeltä.

Unohtamatta Puodissa myytäviä kirjoja, erilaisia lahjatavaroita kuten koruja ja vaikkapa tiskirättejä. Puodin ulkoasu lisää mummolatunnelmaa entisestään, tuntuu kuin olisi astunut ajassa taaksepäin 50-luvun lähipuotiin.

Ohjelmapalveluita ryhmille

Tuorlan Majatalon kautta on mahdollista tilata myös ohjelmapalveluita ryhmille. Oli tarve niin ulkoilu- tai luontoaktiviteeteille, kattavalle historiapläjäykselle, geokätköilylle tai vaikkapa viereisen Laukkavuoren Tuorlan planetaarion tarjoamien tähtitieteen ihmeiden tutkimiselle.

Merenrannasta löytyy myös hirsisauna sekä kaksi laavua, joten myös pienimuotoiset vetäytymiset onnistuvat Tuorlan Majatalon merellisissä maisemissa.

Ryhmämajoituksia kartanomiljöössä

Tuorlan Majatalo tarjoaa kokous- ja ryhmämajoituksia noin 50 henkilölle ympäri vuoden. Kesäaikaan soluasunnoissa on tilaa noin 100 henkilölle. Pääosa Tuorlan Majatalon majoitushuoneista on entisiä opiskelija-asuntoja. Majoituksen hintaan kuuluvat liinavaatteet sekä aamiainen.

Kesäisin Majatalon pihassa on kuultavissa kanojen kotkotusta. Kuva: Tuorlan Majatalo.

Tuorlan Majatalo kuuluu Hostellijärjestön majoituskohteisiin. Niin asuntoihin kuin ravintolaan, ovat karvaiset ystävät tervetulleita. Ensi kesänä Majatalon käyttöön on tulossa myös polkupyöriä, joilla tutustuminen lähialueen kulttuurikohteisiin onnistuu vallan mainiosti!

Kartanon makasiini henkii mennyttä aikaa.

Tuorlan majatalo löytyy osoitteesta Tuorlantie 1 E 21500 Kaarina.

*Artikkelin kuva: Tuorlan Majatalo.

Saattaisit myös pitää näistä:

4 kommentti

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *