Ostrava, Tšekki
Ostravan kaupunki perustettiin vuonna 1267 ja on Tšekin kolmanneksi suurin kaupunki. Ostrava säilyi pienenä käsityöläiskaupunkina 1700-luvulle saakka. Vuonna 1763 alueelta löytyi suuri kivihiiliesiintymä, joka johti kaupungin teollistumiseen ja nopeaan laajentumiseen.

Toisen maailmansodan aikana kaupunki toimi sotateollisuuden keskuksena ja joutui jatkuvien pommitusten kohteeksi. Tämä vaikuttaa edelleen kaupunkikuvaan erityisesti siten, että kaupungista ei kovin montaa vanhaa taloa löydy. Vuonna 2019 Ostravassa asuu 313 088 asukasta.

Ostrava on tullut tutuksi myös urheiluyhteyksistä, kaupungissa pidetään yleisurheilun GP-kilpailut vuosittain ja on Suomen Leijonatkin Ostravan jääkiekkokaukaloissa pelejänsä MM-turnauksissa pelanneet.

Kaupunki elää ja hengittää kivihiilestä, teräksestä sekä öljynjalostuksesta. Ja on myös sen näköinen. Ostravasta löytyy peräti kolme vanhaa kaivosaluetta, joissa on mahdollista vierailla opastetuilla kierroksilla.

Dolní oblast Vítkovice (DOV)
Vítkovice on uniikki kaivosalue, jossa 1828 ja 1998 välisenä aikana kaivettiin kivihiiltä ja tuotettiin rautaa. Alueen valtavat koneet ja tuotantolaitokset on jätetty kaikkien nähtäville ja alueella on mahdollista kulkea varsin vapaasti opastauluja seuraten.

Alue on myös erilaisten tapahtumien keskipiste, me pääsimme seuraamaan paikallista heavyfestaria, joka sopi tantereelle paremmin kuin hyvin! Pientä korvausta vastaan on mahdollista oppaan kera käydä kaivostornissa ja kierrellä alueella sekä kuunnella tarinoita tsekiksi kaivoksen menneiltä vuosikymmeniltä. Ulkomaalaisille vierailijoille on tarjolla kierroksen ajaksi MP3 nauhuri 100 CZK lisäkorvauksesta.
Päivittäiset kierrokset klo 10.00, 12.00, 14.00 ja 16.00. Opastetut kierrokset kestävät 1,5h.
Pääsyliput: aikuiset 90 – 230 CZK ja lapset 30 – 170 CZK.

Osoite: Ruská 2993, Ostrava-Vítkovice 70300.
Kaivosmuseo Důl Michal
Důl Michalin kaivosmuseo sijaitsee hieman Ostravan kaupungin ulkopuolella. Vanhassa kaivoksessa, nykyisessä museossa pääsee tsekkiä puhuvan oppaan kera tutustumaan kaivosmiehen arkeen. Kierros vie pukuhuoneista palkkakassalle, ruokalan luukulta sairaalaan.

Kierrokselle on kätketty ripaus kauhua, tosin se löytyy lähinnä jokaisen vierailijan omasta päästä. Důl Michalissa tuntuu siltä kuin henkilökunta olisi poistunut hetkeksi jonnekin ja olet saapunut hieman salaa tirkistelemään kaivoksen toimintaa.

Kierros kestää 1,5h ja päättyy tilaan, jossa vuodelta 1903 kaivoksen alkuperäinen höyrymoottori käynnistetään kunnon suhinan höystämänä. Kierros sopii erinomaisesti henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta, vanhoista koneista sekä erilaisista työtavoista.

Henkilökunta on ihanan auttavaista vaikka englanniksi kääntyy lähinnä lauseita Let´s go! Saimme kierroksen jälkeen muistoksi pullonavaajat, englanninkielistä kierrosta kun ei järjestynyt. Tosin saimme paperipinon kierroksen ajaksi luettavaksi, josta saimme lukea huoneiden tärkeimmät tärpit.

Pääsyliput: Aikuiset 100 CZK, lapset 70 CZK ja perhelippu 260 CZK.
Osoite: Československé armády 413/95, Ostrava – Michálkovice 71500.
Kaivosmuseo Landek Park
Toinen kaupunginlaidalta Odra joen vierestä löytyvä kaivosmuseo on nimeltään Landek Park. Tässä kaivosmuseossa vierailija pääsee oppaan kera kaupungin vanhimman kaivoksen Anselmin maanalaisiin käytäviin. Landek Park on isompi, suositumpi ja huomattavasti kävijäystävällisempi kuin Důl Michalin kaivosmuseo.

Maanalaisten kaivostunneleiden lisäksi Landek Parkista löytyy näyttely, jossa esitellään kaivostoimintaa, ajoneuvoja sekä erilaista kaivosteknologiaa.
Opastetut kierrokset kestävät 1-2h.

Pääsyliput: Aikuiset 110 – 170 CZK, lapset 70 – 110 CZK ja perhelippu 450 CZK.
Osoite: Pod Landekem 64, Ostrava – Petřkovice 72529.