Perast, Montenegro
13 km päässä Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvasta Kotorista sijaitsee Perastin pittoreski, vanhakaupunki.
Perast oli aikoinaan yksi Euroopan mahtavimmista merenkulun keskuksista. Noin kilometrin levyinen kaupunki oli osa suurta venetsialaista valtakuntaa vuosina 1420 – 1797. Nykyisin Perast tunnetaan erityisesti venetsialaisten rakentamista kivisistä rakennuksista, kaupungissa on peräti 17 palatsia ja 16 kirkkoa.
Yksi suosituimmista vierailukohteista on, kaupungin edustalla sijaitsevassa saaressa Our Lady on the Rocks kirkko.
Saarelle päästäkseen, rannassa on useita veneitä kuskeineen jotka 5€ hinnalla kuljettavat matkaajat pienelle saarelle. Sisäänpääsy saarella olevaan katoliseen kirkkoon maksaa 2€. Saaresta voi kurkkia toiselle naapurisaarelle jossa sijaitsee toiminnassa oleva ja sulkeutunut Saint Georgelle omistettu benediktiiniläisluostari.
Saarten lisäksi kannattaa käydä Bujovicin palatsissa joka nykyisin toimii Perastin museona. Suosittelen myös istuutumaan jollekin lukuisista pienistä ravintoloista ja nauttimaan lounasta huikaisevien merimaisemien äärellä. Näin Kotorinlahti tarjoaa parastaan!
Turkoosin värisestä ja erittäin kirkkaasta vedestä huolimatta uimarantoja ei kaupungista löydy. Rannat ovat kivirantoja, joiden ylle on valettu sementistä ulokkeita ja pieniä laitureita auringonpalvojia sekä veneitä varten. Perastiin tullaankin lähinnä sen historian, pikkukylämäisen charmin ja maisemien kuin rantaleikkien vuoksi.
Kotorinlahden ympäristöstä löytyy useita vielä suurien massojen löytämättömiä aarteita. Vuorilta on mm. löydetty useita luolia joissa on hirviä muistuttavia kalliomaalauksia esihistorialliselta kaudelta. Lisäksi arkeologisissa kaivauksissa on löydetty roomalaisten villojen raunioita hienoine lattiamosaiikkeineen.
Omalla karulla tavallaan viehättävät vuoret ovat aivan oma juttunsa; matalaa metsikköä, harmaan ja punaisen sävyistä kalliota sekä huikeita maisemia yli vuorijonojen. Kellon- ja vuodenajasta riippuen vuoren voivat olla kirkkaanvihreitä, usvaisen harmaita tai auringonlaskun aikaan sinipunaisen säihkyviä kuin maalarin pastelliväreihin kastama sivellin. Vuorten kapeilla teillä ei kannata kiirehtiä, koska ei ole tietoa mikä tai kuka seuraavan mutkan takaa tulee esiin. Vastaantulija voi olla turisteja täynnä oleva bussi tai vapaana vaeltava surusilmäinen lehmä kello kaulassaan.
Lue myös: Kissojen, risteilyalusten ja kivimuurien Kotorista