M/S Viking Glory
*Blogijuttu on tehty Viking Linen, Tallink Siljan ja Visit Ålandin järjestämän pressimatkan innoittamana
Pääsin mukaan juhlimaan Ahvenanmaan 100 itsehallintovuotta menneenä viikonloppuna. Matka Maarianhaminaan toteutettiin Viking Linen uusimmalla aluksella M/S Viking Glorylla. Maaliskuussa käyttöön otettu alus on kerännyt ylistystä somessa ja lehdistössä, ja olikin mielenkiintoista lähteä kokemaan laiva omin silmin.
Uusi on uutta – omia havaintoja matkan varrelta
Viking Glory liikennöi aamulinjana Turku – Tukholma välillä, joka tarkoittaa sitä, että pääkaupunkiseudulta tai muualta Suomesta tulevat joutuvat joko lähtemään kotoa kukonlaulun aikaan tai yöpymään sinänsä viehättävässä Turussa.
Laiva tuoksuu uuden karhealta. Yleisilme on rauhallisen elegantti. Viking Gloryn sisätilojen ilme on tukholmalaisen arkkitehtitoimisto Konceptin käsialaa. Gloryn sisustuksessa on käytetty paljon puuta ja messinkiä. Kuuleman mukaan, myös laivahenkilökunta on ”suu messingillä”, nimittäin messinkiä on helpompi pitää puhtaana kuin useita muita materiaaleja.
Sisustuksesta löytyy myös pieniä aasialaisfiboja, esimerkiksi The Buffetin linjaston päällä olevat valot muistuttavat ainakin tämän bloggaajan mielestä aasialaisia lyhtyjä. Viking Glorylla on myös bongattavissa kolme Stefan Lindforsin tekemää suurta taideteosta.
Siellä täällä laivassa on saaristosta lainattuja elementtejä kuten luotoja, merimerkkejä ja majakoita. Myös ravintoloiden ja tilojen nimet ovat meriaiheisia, esimerkiksi ravintola Mimmi´s on saanut nimensä topakalta naispuoliselta ammattilaismerimieheltä Wilhemina ”Mimmi” Widbomilta, joka mm. kiersi Kap Hornin 1900-luvun alkupuolella kahdeksan kertaa.
M/S Viking Glorylla on poikkeuksellisen isot panoraamaikkunat, miehistön mukaan näin on haluttu tuoda upea saaristo laivan sisälle kuin rajoja ei olisikaan. Ja on sanottava, että kyllä toimii! Jo mainitussa The Buffetissa keulan tuntumassa olevat ikkunat suorastaan leijailevat tyhjän päällä. Perinteistä keulaa ei tutkan lisäksi juurikaan näy.
Laivan Muita erikoisuuksia
Kobba -nimisen, bistrotyylisen ravintolan yläkerrasta löytyy Fyren -niminen kabinetti. Kyseisestä tilasta onkin jo kohistu, nimittäin kabinetista löytyy lasitettu ja neljä kertaa tunnissa ympäri pyörivä chambre séparée eli suuri pöytä. Pöydän ääreen mahtuu 12 henkilöä ja tilaan esimerkiksi cocktailtilaisuudessa yhteensä 30 osallistujaa. 220 asteen Itämeren näkymät ovat huikaisevat.
Pöydän päällä on suuri led-näyttö, jossa on vakiona kolme maisemoitua kuvaa kuten revontulet. Jos esimerkiksi yritys haluaa lähettää oma logonsa heijastettavaksi näytölle, on se mahdollista, tiedosto on tällöin lähetettävä laivalle hyvissä ajoin etukäteen. Tila on varattavissa erikseen perhejuhlia tai yritystapahtumia varten.
Vista Roomista, joka on muuten laivan olohuone, löytyy lattia joka ei sovellu korkeapaikankammoisille. Nimittäin lattiassa on kaksi tukevaa ikkunaa joiden yli voi kävellä samalla kun Itämeri kuohuaa jalkojen alla. Varma hitti perheen pienimmille ja miksi ei myös isommille! Samalla kannattaa suunnata katseensa ylös Vista Roomin kattoon, taidokkaat valorimoitukset esittävät majakoita, välikaiteiden noustessa kaislojen lailla ylöspäin.
Hytit ovat yleisilmeeltään raikkaita ja mikä parasta, tyynyt ihanan ilmavia! Itse pääsin testailemaan Seaside Double hyttiä. Sänky oli hotellitasoinen, vaikkakin itse hytti on pienehkö. WC-tilan erottaa suihkusta kunnollinen lasiovi, perinteisen ihoon kiinni jäävän suihkuverhon sijaan.
Satoi tai paistoi, Viking Terrace tarjoaa puitteet ulkona istumiseen. Kannelta 11 löytyy Itämeren ensimmäinen aito roof top -terassi. Täällä voi nauttia merimaisemista lasitetun terassin ja infrapunalämmityksen alla pitkälle syksyyn asti. Iltaisin viihtyvyyttä lisäävät DJ sekä trubaduurit. Terassilla on 202 istumapaikkaa.
Vastuullisuus meriliikenteessä
Viking Glory on yksi maailman ”ilmastoviisaimmista” matkustaja-aluksia. Uuden tekniikkansa ansiosta laiva kuluttaa jopa 10 % vähemmän polttoainetta kuin Viking Grace, joka nimettiin aikanaan maailman ympäristöfiksuimmaksi.
Esimerkiksi hytit ovat osa järjestelmää, jonka avulla tyhjillään olevien hyttien/tilojen valot sammuvat automaattisesti. Laivassa on myös kaksi ruotsalaisen Climeonin alusta varten kehittämää höyryturbiinia. Niiden ansiosta moottorien sivutuotteena syntyvien savukaasujen tuottama lämpö voidaan ottaa talteen ja muuntaa sähköksi, ja näin kuluttaa sähkövaroja vähemmän.
Vinkki: Jos haluat tutustua laivaan, mutta risteily Ruotsiin ei ole ajankohtainen, varaa itsellesi piknik-risteily Ahvenanmaalle. Hyppää aamulaivan kyytiin Turusta, vietä päivä syöden sekä ihmetellen kaunista kesäistä saaristoa ja saavu takaisin Turkuun Viking Grasen iltalaivalla.
Viking Glory numeroina: Pituus 222,55 metriä Leveys 35 metriä Nopeus 22,1 solmua Hyttejä 922 Matkustajia 2 800 Miehistöä 200 Kaistametrejä 1 500 metriä
Poimi tästä lisätärpit Ahvenanmaalle
- Mitä kaikkea ehtii tehdä 8h aikana Ahvenanmaalla?
- Museolaiva Pommern ja Ahvenanmaan merenkulkumuseo
- Bomarsundin linnoituksen rauniot
- Getan vuori
- Kastelholman linna
Risteilyt eivät itseäni yleensä niin kiinnosta, mutta Glorysta on puhuttu niin paljon, että ehkä se pitää testata. Samoinhan se oli Gracenkin kanssa aikoinaan. Ja hienoltahan Glory toki kuulostaa.
Kiitos Mikko kommentistasi!
Onhan se hienoa kun on vesillä uusi laiva ja seuraava tulee jo syksyn aikana kun Tallink Silja tuo omansa Helsinki-Tallinna -reitille.