Sauna Open Air, Tampere
*Voittajien festarirannekkeet sponsoroi Sauna Open Air.
**Arvonnassa pääsyrannekkeet voittivat itselleen Petri Kautto sekä Janna Sillman. Onnea!
Historiassaan yhdestoista hard rock -musiikkiin keskittyvä Sauna Open Air festivaali järjestetään jälleen 7. – 9.7.2022!
Rytmit raikuvat tänä vuonna Leijonien MM-kultajuhlapaikasta tutuksi tulleessa Kiekon kodissa, Hakametsän jäähallin parkkialueella Tampereella.
Kolmen päivän aikana kahdella lavalla nähdään peräti 32 yhtyettä. Uusi paikka mahdollistaa suuremmat puitteet joten festivaali on isompi kuin koskaan aiemmin.
Kolme iltaa kovemman rockin parissa
Sauna Open Airin avauspäivänä torstaina 7. heinäkuuta lavalla nähdään mm. Walesin metalcore-ylpeys Bullet for My Valentine, joka julkaisi marraskuussa jo seitsemännen albuminsa.

Skotlannin nummien kasvatti Alestorm puolestaan sekoittaa merirosvomeiningin ja folk metal -iskun ja pistää aina pystyyn kunnon bileet.

Torstaina tahtipuikkoa heiluttavat myös seuraavat kotimaiset yhtyeet kuten Stam1na, Beast in Black, Turmion Kätilöt, Korpiklaani, Michael Monroe ja Eläkeläiset.

Mainittakoon myös mielenkiintoinen tuttavuus, ruotsalainen Nestor, joka operoi luontevasti 80-lukulaisen AOR:n ja hard rockin välissä.
”Welcome to the Circus”
Perjantain pääesiintyjänä lauteille kapuaa itseoikeutetusti Five Finger Death Punch. Yli miljoona levyä myynyt yhdysvaltalainen bändi saapuu Tampereelle osana mittavaa Euroopan kiertuetta.

Tosin ennen Five Finger Death Punchia lavalla nähdään monipuolinen kattaus rockmusiikkia.

Mainittavan arvoisia ovat legendaariset Saxon ja Doro. Mielenkiintoinen Avantasia tarjoaa saunojille kierroksen fantasiaheavyoopperaa.

Länsinaapurista saapuu perjantaille peräti kolme aktia kun festareilla nähdään tarttuvaa ja monipuolista metallia vääntävä Dead by April, hard rockia suvereenisti suoltava Sister Sin ja vuoden 2022 yllättäjäksi povattu Dampf.
Kotimaisista tekijöistä lavalle saapuu Battle Beast ja Nyrkkitappelu.
Lauantaisaunaan on tulijoita
Lauantaina Saunan jälkilöylyissä nähdään ruotsalainen melodisen death metal -musiikin klassikkoryhmä In Flames.

Ennen heitä löylyä on viskottu tiukkaan tahtiin. Lauteilla vierailevat mm. Kanadalainen Danko Jones, kasarilegenda Skid Row ja ruotsalainen Hardcore Superstar.
Lisänä lauantain Suomi-vahvistukset Mokoma, Klamydia, Reckless Love, Melrose ja Cyan Kicks.
Lähde sinäkin Manseen saunomaan!
Nyt kahdella onnekkaalla on mahdollista kruunata kesä parhaimmalla mahdollisella tavalla ja voittaa legendaarisiin bileisiin kolmen päivän ranneke, vastaamalla kommenttikenttään lyhyesti seuraavaan kysymykseen.
Kysymys kuuluu yksinkertaisesti näin: Mikä on sinun ikimuistoisin saunakokemuksesi?
Kaksi kolmen päivän festariranneketta arvotaan 30.6.2022. Voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.
Katso festareiden virallinen ohjelma täältä. Lippuja on vielä saatavilla, mutta toimi nopeasti, mm. VIP -liput on lähes myyty loppuun.
Pääsyliput
Päiväliput: 79,90 – 99,90€. Kolmen päivän lippu 169,90€.
Priority-liput: 109,90 – 139,90€. Kolmen päivän priority-lippu 249,90€. Priority-lippu sisältää: priority-alue, jossa teltta, oma baari ja omat saniteettipalvelut, näkyvyys lavalle, pientä suolaista syötävää, priority-passi ja kaulanauha.
VIP-liput: 149,90 – 169,90€. Kolmen päivän VIP-lippu 349,90€. VIP-lippu sisältää: VIP-alue, jossa teltta, oma baari ja omat saniteettipalvelut, näkyvyys lavalle, alkumalja, buffet-ruokailu, kolme drinkkilippua, istumapaikat VIP-alueella, VIP Hostin palvelut, Sauna Open Air -t-paita, VIP-passi ja kaulanauha.
Nähdään Tampereella!
*Otsikkokuva: SOA/ Hardcore Superstar -promo
Kyllä se on nyt kypsemmällä iällä kun saan saunoa koska vaan ja vaikka vastan kanssa, saunamakkaraa ja kahvia pullalla. Ja sitten festareille.
Savusauna ilta hotellilla oli ikimuistoinen kuopiossa
Iglusaunassa oli jäisen lämmintä ja tykkäsin.
Varsin kivalta kuullostava tapahtuma ja paljon hyviä esiintyjiä. Meille tuo ajankohta ei valitettavasti käy, mutta muuten voi olla, että tulisikin lähdettyä.
Saunoja on niin monenlaisia, joista valita. Savusauna hämyisemmissä tunnelmissa, höyrysauna höyryn keskellä vai kenties Sauna Open Air ulkoilmassa.. Ulkosauna, sisäsauna, sähkösauna. Sauna kun sauna. Ehkäpä voiton vie rantasauna kera vihdan, koivuntuoksun ja luonnonäänien (toisinaan myös rokahtavampien sellaisten 🤘🎶).
Yösauna!
Itselläni se varmaan on savusauna mökillä. Sen verran vaivalloista sen lämmittäminen kuitenkin on, että montaa kertaa kesässä sauna ei lämpeä, mutta sen vuoksi ne kerrat ovatkin sellaisia, että todella jäävät mieleen.
Ikimuistoisin saunakokemukseni on Sauna Open Air 2009.
Paras Sauna kokemukseni vuoden 2019 Sauna festarit jotka kruunasi ehdottomasti kovimmat pääesiintyjät koskaan! Wasp ja Whitesnake. Juhlittua tuli vielä pitkälle seuraavan viikon puolelle.
Ikimuistoisin saunakokemus lienee se, kun tyttären kanssa tehtiin talvella liukumäki hankeen mökin ulkosaunan viereen. Saunoessaan hän sai sitten päähänsä lähteä nakkena sitä sitä laskemaan. Huudon määrä oli melkein sama kuin yleisöllä 2009 Mötley Cruen soittaessa, joka on paras Sauna-kokemukseni.
Toivottavasti tämän vuoden sauna open air!
Rantasauna