Kiova, Ukraina

Kuten nyt jo edesmennyt Ilkka Malmberg Helsingin Sanomissa vuonna 2015 kirjoitti: ”Kiova on kiva. Matkustakaa ihmeessä tekin sinne lomalle. Kaupunki on kaunis, eikä siellä sodita – ja se saattaa hyvinkin olla Euroopan halvin. Lisäksi Kiova elää erittäin mielenkiintoista vaihetta.” Ja sinne sitä sitten mentiin tasan vuosi ennen kuin kähinät Ukrainassa alkoivat.

Kaupunkivilinää; kaupungilla saattoi törmätä vaikka Minni Hiireen.

Jo lentokentällä oli mielenkiintoinen hökötys vastassa, kun kaikki kulkivat läpi laitteen joka mittaa säteilyarvoja. Niin, myös Tšernobyl on Ukrainassa. Sen verran katsoimme, että Kiovasta olisi ollut mahdollista päästä mukaan seikkailuun joka olisi vienyt myös räjähtäneelle ydinvoimala-alueelle, mutta koska joukossa oli vielä lapsentekoiässä olevia naisimmeisiä, päätimme jättää tämän seikkailun pois päiväohjelmastamme.

Laivahotellimme Dnepr-joella.

Päästyämme hotellin omalla pakukyydillä kaupunkiin, istahdimme hetken laivahyteissämme. Varasimme nimittäin huoneet hotellista joka kelluu Dnepr-joella. Laiva oli ison Ruotsinristeilijän luokkaa ja kuten meininkiin sopi, alakerrassa oli disko, johon tosin meillä ei ollut mahdollisuutta tutustua. Kun yritimme sisään, meille huomautettiin, että diskossa on omat ”tytöt”, eikä sinne kaivata muita vaikka olisimme maksaneet sisään.

Kaupungissa oli samanaikaisesti Euroopan suurimmat asemessut, joten hotelli oli täynnä niin asekauppiaita kuin – ostajiakin. Saimme siitä tuta kun odotimme hotellin aulassa toisiamme, siihen rykäisi pieni, tšekkiläinen mies joka olisi ottanut meidät kaikki viisi naista mukaansa hyttiin… Ja esitellyt meille suurta ”asettaan”. Jätimme tšekkiläisen tylysti aulaan ja läksimme kaupungille. Tosin kaupungille päästäksemme meidän piti kulkea pimeän puiston läpi metropysäkille ja hieman värisytti aluksi, kunnes opimme lyhimmät polut, mitä myös paikalliset naiset käyttivät.

Kiersimme katuja nälkäisinä kuin sudet. Ja kuten arvata saattaa, kun verensokeri on alhaalla, alkaa myös kinastelu, tällä kertaa siitä että mihin mennään syömään. Se mikä olisi kelvannut kahdelle ei kelvannutkaan enää kolmelle jne. Siinä sitten tunti pyörittiin kunnes vaan käveltiin sellaiseen kellariravintolaan joidenkin vastalauseiden kaikuessa korvissa. Edullista oli, vaikka menut olivat venäjäksi ja ruoka yleisesti slaavilaista. Yleisesti ottaen, on hyvä jos edes venäjänalkeet, puhumattakaan ukrainasta, ovat hallussa, joko puhuttuna tai kirjoitettuna. Huomattavasti helpottaa kaupungissa seikkailua.

Nuorta onnea <3

Hieman raskaasti syötyämme, uni alkoi painaa silmää ja läksimme takaisin hotellille. Kaupunginosa jossa hotellilaivamme on, oli joitakin paikallisia ravintoloita ja ihan pienille palleroille tarkoitettu huvipuistoalue.

Virkistyimme sen verran metromatkan aikana, joten päätimme mennä pienille yömyssyille paikalliseen pieneen ravintolaan, jossa oli ”viehkeä” telttakatos terassina. Meidät otettiin avosylin vastaan. Omistaja kävi suorastaan kuumana… Tekstiä tuli niin ettemme perässä pysyneet, tosin isännän kehonkieli oli sellaista, ettei sanoja tarvinnut ymmärtääkään. Hieman nuorempi mies kertoi meille englanniksi, että omistaja rakastui juuri – minuun. Ettei hän ole koskaan tavannut ketään kaltaistani… Ja hän haluaa tarjota meille, mitä ikinä haluamme… Ööh! Siinä sitten katsellaan baarin tarjontaa, kun yli keski-iän ylittänyt mies sössöttää samalla venäjäksi ”sulosäveliä”. Yhtäkkiä kuuluu aivan silmitön huuto keittiön puolelta ja käy ilmi että omistajan vaimo on tullut taloon ja nähtävästi tämä silmittömästi rakastunut isäntä, rakastuu ilta toisensa jälkeen uuteen blondiin. Tämä nuorempi mies kehottaa meitä lähtemään ja äkkiä. Eikä tarvinnut toista kertaa käskeä kun olimme jo nauraen ulkona. Drinksut jäivät saamatta, mutta tarina oli sen verran kuumottava, että se voimalla kävelimme hotellille nukkumaan. Seuraavina päivinä ohitimme paikan ihan suosiolla…

Aamu valkenee Kiovassa

Syötyämme mielettömän hyvästä aamiaspuffeesta, lähdimme jälleen metroilemaan kaupungille. Aamiaisella oli mm. erillinen munakkaiden / lättyjen paistaja, jonka täytevalikoimista löytyi esimerkiksi pullollinen koivumahlaa (ksylitolia) makeutusaineeksi. Kiovan ilme näin päivän valossa oli hyvin venäläinen. Esim. kaikki katu- ja kauppakyltit olivat venäjäksi. Onneksi kaupungissa jaetaan hyviä karttoja, joten jos tietää yhtään mihin on menossa, on se helppoa, vaikka ei kieltä varsinaisesti osaisikaan.

Vanhan vallan symboli.

Hajaannuimme kahteen osaan, kaksikko lähti shoppailemaan (parhaat ostoksemme muuten teimme metroasemien tunneleissa pikkuisten mummojen pitämistä kojuista) ja kolmikko etsimään nähtävyyksiä. Päädyimme vahingossa Kiovan Sofian kansallispuistoon kävelemään, josta löytyi Pyhän Sofian Katedraali. Se on yksi Kiovan top 10-nähtävyyksistä, ja se on rakennettu jo 1000-luvun alussa. Sisällä on mm. maailman isoin mosaiikkityö. Vanha kirkko on ollut vuodesta 1990 Unescon maailmaperintökohde ja itse kirkollinen toiminta on loppunut, paitsi 24. elokuuta jolloin vietetään Ukrainan itsenäisyyspäivää.

Pyhän Sofian katedraali.

Lisää tallustelua ja kaupungin ihmettelyä kunnes pysähdyimme myöhäiselle lounaalle kauppahallin edustalla olevalle terassille. Siinä viisikko jälleen yhdistyi hyvän ruoan ja juoman parissa. Saamamme tiedon mukaan kaupungissa on toinenkin Unescon suojelema kohde, nimittäin Kiovan luolaluostari ja sinne sitten suuntasimme koko porukalla jalkaisin. Jälleen löysimme itsemme puistosta, tällä kertaa toiselta puolen Kiovaa, josta yli hyvät näkymät niin kaupunkia hallitsevalle 102-metriselle isänmaallisen sodan museon päällä seisovalle Äiti synnyinmaa-patsaalle kuin Dnepr-joelle.

Puisto oli selvästi niin paikallisten nuorten kuin hääparien suosiossa, nimittäin useampi kuin yksi pari ikuisti puistossa yhteiselämän ensi askelia. Puistossa oli myös herkkä, pronssinen tyttöpatsas, jolla halutaan muistaa toisen maailmasodan aikaiset juutalaisvainot, jotta historia ei toistaisi itseään.

Kiovan luolaluostarialue

Lopulta pääsimme kohteeseemme Kiovan luolaluostariin eli Petšerskin lavraan. Tarinan mukaan luostarin perusti Athos-vuorelta palannut munkki Antoni vuonna 1051 ja myös siis tämä kohde on Unescon maailmaperintökohde. Luostari on hyvin mielenkiintoinen: useita maanpäällisiä rakennuksia mutta myös maanalaisia luolia, joihin on tehty pieniä kirkkosaleja. Kohde ei todellakaan ole liikuntarajoitteisten tai klaustrofobikkojen kohde. Maan alle pääsee pitkin käsin hakattuja kiviportaita, jotka jatkuvat  ahtaina ja matalina käytävinä, joissa ei pysty ohittamaan ketään käytävien kapeuden vuoksi. Välillä käytävät avautuvat pieniksi maanalaisiksi huoneiksi tai tässä tapauksessa kirkkosaleiksi, joissa uskonnollista toimintaa edelleen harjoitetaan.

Kiovan luolaluostarialue.

Käynti luolastossa oli meidän ryhmälle täysin ennen kokematonta, vaikka kaikenlaista on meidän porukka ehtinyt niin yksin kuin yhdessäkin ehtinyt nähdä. Ja voi sitä työmäärää, mitä aikojen kuluessa munkit, ovat paikan eteen käsin tehneet. Ja juuri tämän vuoksi luolaluostari olikin mielenkiintoinen, myös sellaisille jotka eivät niin syvästi uskonnollisia olekaan.

Kiovan luolaluostarin kirkko.

Myös luostarin maanpäällisessä osassa on paljon nähtävää, suuri alue kun on kyseessä. Paikan päälle kokoontuu bussilasteittain paikallisia, joille ortodoksisuus näyttää olevan varsin suuressa merkityksessä. Kannattaa siis varautua jonottamiseen, mustiin huiveihin päänsä peittäneiden mummojen perässä.

Kirkkoja Kiovassa siis riittää, myös näiden edellä mainittujen kahden lisäksi. Meidät kirkkoihin ajoi tuo Unescon suojeluleima, kuten myös moneen ennen näitä ja näiden jälkeen. Päivän uskonnollisen talsimisen jälkeen suunnistimme hotellialueemme ainoaan yökerhoon, johon meidät huolittiin sisälle. Ja olimme siellä ainoat asiakkaat! Jorasimme pari tuntia kasarihumpan tahtiin halpoja shotteja kumoten, nauttien toistemme seurasta. Hieman kävi kyllä sääliksi baarin pitäjää, tällä menolla konkurssi oli jo oven takana kolkuttamassa.

Kiovan akateeminen nukketeatteri.

Seuraavana päivänä hyppäsimme jälleen metroon ja valloitimme jo kerran kävelemämme Kiovan Sofian kansallispuiston. Kansallispuisto on todella iso ja sen tarjontaa on niin stadionista nukketeatteriin, pienistä huvipuistoalueista, myyntikojuihin ja lenkkipolkuihin. Ja huikeilla näkymillä tietty!

Lapsilykkyä hakemassa?

Nukketeatteri paljastui Kiovan akateemisen nukketeatterin tukikohdaksi. Teatterin, joka näytti kivilinnalta, ympärillä oli paljon erilaisia satuolentojen patsaita. Yhden posetiivarin luona, taisi olla Pinocchion puuseppäisä, oli kunnon kuhinaa. Erityisesti naiset kävivät työntämässä päänsä kuparihattuun, niin mekin vaikka syy moiseen jäi hieman epäselväksi. Liekö lapsionnesta ollut kyse?

Itse kaupunki on helposti otettavissa kävellen haltuun, tosin nähtävyydet ovat kaukana toisistaan. Onneksi metrolla kulkeminen on halpaa, turvallista ja nopeaa. Kaupungilla on paljon hoidettuja puistoja, kukkaistutuksia ja patsaita. Kiova oli siellä vieraillessamme myös kovin virkeä. Pääsimme todistamaan mm. tanssikilpailun finaaleja kaupungin keskustassa. Jonkinlaisen Talent-ohjelman kuvaukset olivat menossa ja paikalla oli paljon yleisöä. Kovin oli ikävää ja epäuskoista lukea vuosi vierailumme jälkeen, kuinka Kiovassa oli alkanut sotilaalliset yhteenotot ja kunnon kahakat. Siitäkin huolimatta, myös tähän kaupunkiin suosittelen tutustumista, jos ja kun se on mahdollista. On hyvä nähdä täysin toisenlaista Eurooppaa!

Kiovan kartta.

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *