Jouluisia pärskeitä Holiday Club Caribialla
Viime viikolla oli aika kuluttaa kesällä lomaosake-esittelystä saatu lahjakortti. Kortti oikeutti vuorokauden majoituksen missä tahansa Holiday Clubin kylpylässä 2 aikuiselle ja kahdelle lapselle, kylpylän vapaalla käytöllä sekä aamiaiset. Reissuun yhdistettiin meille perinteeksi muodostunut käynti Turun Wanhan Suurtorin joulumarkkinoilla kuten myös sukulointia Länsi-Suomessa päin.

Lahjakortti oli aktivoitava puhelinpalvelussa ja henkilö joka otti varauksemme vastaan, oli hieman nihkeä kun molemmat mukaan tulevat lapset ovat 13-vuotiaita. Huone johon lahjakortti oikeuttaa, on kuulema standardikokoinen ja ahdas meidän kokoiselle seurueelle. Hän kauppasi meille toista huonetta joka olisi maksanut 180€. Emme kuitenkaan ottaneet huonetta, koska olemme tottuneet oleilemaan pienissäkin huoneissa reissujemme aikana ja toisaalta, emme tulleet hotellihuoneeseen kuin nukkumaan.

Ajoimme siis sumuiseen Turkuun. Sumu oli niin valtaisa, ettei Caribian kulmalla olevaa valtavan kokoista posankkaakaan meinannut sumusta erottaa. Jätimme auton maksulliseen parkkiin ja ei kun vaan laukkujen kanssa sisälle vaniljantuoksuiseen eteisaulaan. Eteisaulassa paloi takkatuli ja oli oikein kodikas vastaanotto. Respassa työskennellyt henkilö antoi majoituskortin täytettäväksi ja näppäili konettaan. Hetken päästä hän ojensi ystävällisesti avainkortin sanoen, että upgreadasimme teidät superior-huoneeseen, jotta teillä olisi enemmän tilaa ja asumismukavuus olisi parempi. Silti, aiempaa mielipidettämme sivuten, varsin mukava jouluyllätys! 🙂
Kävi ilmi, että huoneemme sijaitsi 2. kerroksessa ja oli Paitsio-nimeltään. Nähtävästi huone on joskus toiminut aitiona tai edustustilana, koska huoneen huonekalut poikkesivat tavanomaisesta. Itse sänky oli seinästä vedettävä, levitettävä sohva leveämpi kuin tavallisesti sekä pöytänä toimi pitkä kapea ja korkea pöytä, johon kuului kuusi baarituolia. Mukana olevat esiteinimme olivat haltioissaan. Ainoa miinus oli ikkunan takaa kuuluva meteli, koska ikkunoista avautui näkymä SuperPark-sisäaktiivipuistoon. Onneksi meteli ja valot himmenivät klo 20.00 kun puisto meni kiinni. Sitä teinit eivät olleet todistamassa, nimittäin heti kun huone oli otettu ”haltuun”, kaksikko lähti altaille polkismaan.
Ennen altaalle menoa, kaksikko oli käynyt tutustumassa myös kuntosalin ja peliluolan tarjontaan. Kun jo hieman väsähtäneet tyttöset tulivat takaisin huoneeseen, oli meidän aikuisten vuoro. Joulukuun ajan Caribialla oli kuutamouinteja tarjolla muutamana perjantaina klo 21–24.00 välisenä aikana. Ja tämä iltauinti koski pelkästään aikuisia. Luvassa olisi joulumusiikkia, himmennettyjä valoja ja kynttilöitä. Suurin lupauksin laitoimme huoneestamme kylpytakit päälle ja -tossut jalkaan. On muuten samaan aikaan ihanaa ja hyvin outoa viuhahdella pitkin hotellinkäytäviä moiset päällään. 😉

Altaiden valoja oli himmennetty, mutta suuri pettymys oli luvatut kynttilät. Altaiden ympärille oli laitettu näitä muovisia, rapujuhlissa käytettäviä oransseja, vihreitä ja valkoisia purkkeja. Myös joulumusiikkia ei kuulunut tai se oli niin pienellä, että hallin häly peitti sen alleen. Emme antaneet kuitenkaan moisen häiritä vaan lilluimme altaissa muiden, lähinnä nuorten pariskuntien kanssa. Parasta koko kuutamouinnissa oli ulkoaltaassa käynti. Ulkona oli vajaat pari astetta pakkasta ja lämmin vesi nousi höyrynä ylös, samalla kun jo olemassa oleva sumu teki altaan ympäristöstä suorastaan unenomaisen. Ulkona altaan ympärillä oli oikeita lyhtyjä, joissa paloivat isot valkoiset kynttilät. Ja lähes jokainen pariskunta oli kietoutuneet toisiinsa. Romantiikka oli lähes käsin kosketeltavissa.

Siirryimme ulkoaltaasta hieman kylmissämme lillumaan, tällä kertaa aivan luvallisesti, huippulämpimään lastenaltaaseen. Siinä sitten alkoi uni painaa simmuja ja siirryimme saunan kautta hotellihuoneeseen. Tyttärillä oli tällä välin tullut hirveä nälkä, mutta valitettavasti Hesburger, joka allasosaston vierestä löytyy, sulki ovensa myös tällaisena erikoisiltana klo 20.00. Joten kaupungille hakemaan grilliherkkuja, jotka kyllä sitten upposivatkin kasvaviin suihin mainiosti.
Aamulla heräilimme aamiaiselle yhdessä SuperParkin valojen kanssa. Emme olleet vetäneet verhoja ikkunoiden eteen, joten kun halliin laitettiin klo 8.00 valot päälle (itse parkki aukesi vasta klo 11.00), myös meidän sakki heräsi. Aamiaiselle klo 9.00, mutta millaiselle sellaiselle… Ensimmäisenä vastassa oli suklaaputous. Aika siistiä vai mitä! Kaikenlaisissa hotelleissa on tullut oltua, mutta ennen tätä, ei yhdessäkään ole ollut aamiaisella valuvaa suklaata vaahtokarkkien ja hedelmien (hedelmät oli myös valmiiksi pilkottuja) dippaamista varten. Siinä vaiheessa tytötkin kunnolla heräsivät.
Muutenkin aamiainen oli huomattavasti runsaampi kuin esimerkiksi Saimaan Holiday Clubissa, jossa kävimme viime keväänä pyörähtämässä. Oli montaa eri sorttimentaalia, jokaiselle jotakin. Myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavat henkilöt oli huomioitu tavallista paremmin. Heille oli oikein oma pöytä koottuna. Yksi ruokahalua herättävä tekijä löytyy myös aamiaistilasta, pöydistä nimittäin on lähes esteetön näkymä allasalueelle, joten kun pötyä oli laitettu niin pöytään kuin masukkiin, oli jälleen vuorossa pienimuotoista pulikointia ja höyrysaunasta nauttimista, ennen joulumarkkinoille lähtöä. 🙂