Helmien talo, Virrat.
Tiesitkö, että Virroilla on luultavasti Pohjoismaiden suurin helmiin ja koruihin erikoistunut maahantuontiliike sekä korutarvikkeiden erikoismyymälä? Näin todellakin on. Pääsimme tutustumaan kyseiseen yritykseen eli Helmien taloon itse korutaiteilija ja yrittäjä Jaana Hopkinsin johdattelemana.

Helmien talo pähkinänkuoressa
Jaanasta tuli korukauppias lähes vahingossa kun hän lomamatkallaan tuli kutsutuksi koruesittelyyn. Suomeen päästyä palo jäi kytemään ja alkoi pitkä vääntö, ennen kuin erilaisten käänteiden jälkeen Jaana saattoi aloittaa koruyrittämisen oikein toden teolla. Tästä käänteentekevästä ulkomaan matkasta on nyt yli 10 vuotta ja Jaanalla on menestyvä yritys vanhassa kyläkoulussa Virtain Herraskylässä kantatie 66 varrella.

Helmien talo tunnetaan niin miljoonista helmistään kuin varsin lutusesta Pörri-kissasta. Pörri olikin meitä jo parkkipaikalla vastassa, ja kun oli toivottanut meidät isännän elkein tervetulleeksi, palasi talolle omiin kissamaisiin puuhiinsa.
Helmien talossa on mahdollista osallistua erilaisiin koru- ja kurssityöpajoihin, onpa tänne tuotu polttarisankareitakin tekemään tulevalle vaimolleen huomenlahja. Ei muuten hullumpi idea, on taatusti persoonallinen lahja! Heinäkuussa järjestetään jo perinteeksi muodostuneet Helmifestarit, joista saat lisätietoa esimerkiksi tästä linkistä.
Myös bussiryhmä ovat tervetulleita, pihassa on kouluajoilta suuri kenttä linja-autojen kääntö- ja parkkipaikaksi. Helmien talon standiin voit törmätä myös erilaisilla kädentaitomessuilla. Seuraavan kerran Jaanan voi löytää 23. – 24.9. Helsingin Wanhan Sataman messuilta.


Mutta nyt itse asiaan: myymälässä on useassa huoneessa erilaisia korutarvikkeita makeanveden helmistä kristalleihin ja lasihelmistä metallihelmiin. Helmien talosta saa myös korujen tekoon tarvittavia välineitä kuten pihtejä, lukkoja ja ketjuja.
Seinillä roikkuu pussukoita, puolivalmiita korutuotteita sekä aivan valmiita koruja Jaanan itsensä ja hänen henkilökuntansa valmistamina. Hän on myös suunnitellut nähtävillä olevat taidokkaat korut. Korujen teko-ohjeita löytyy niin Helmien talo-sivuilta kuin heidän Facebook-sivuiltaan.
Voit myös tuoda rikkinäisen korusi Helmien taloon korjattavaksi tai teettää aivan uuden, uniikin korun. Vain mielikuvitus on tällöin rajana.

Tämän vuoden käsityösuosikeiksi ovat Jaanan mukaan nousseet erilaiset lompakot ja pikkupussukat, jotka on hyvin helppo tehdä ja personoida juuri oman näköiseksi. Myymälästä onkin saatavilla pussukoihin tarvittavia metallisia kukkarolukkoja.

Helmet on aseteltu värien ja kokonsa mukaan riveihin ja ovat niin herkullisen näköisiä, että osan voisi melkein syödä! Onneksi näissä ei olisi ainakaan kaloreita! 😉
Mukanamme ollutta teiniä ei meinattu saada lähtemään kaupasta pois, koska jokaisessa rasiassa ja rekissä oli NIIIIN ihanan kutsuvia, välkehtiviä koruja. Myöskään hinnat eivät päätä huimanneet. Myymälästä löytyy takuulla koruja joka tarpeeseen ja kukkaroon sopivasti.

Helmien talon pihalla on lisäksi iso puutarha, joka oli näin alkukesästä vasta heräilemässä loistoonsa. Puutarhassa on kesäisin katseltavissa kukkien ja istutusten lisäksi erilaisia tilataideteoksia. Täällä on myös mukava levähtää, ennen automatkan jatkumista Suomen suvessa.

Kävimme tutustumassa Helmien talon pari vuotta sitten avattuun sivupisteeseen kahden kilometrin päässä sijaitsevassa Virtain Perinnekylässä. Perinnekylästä on muuten tulossa oma postauksensa, joten pysy kuulolla!
Idyllisessä miljöössä ja varsin tunnelmallisessa Aarreaitta-sivupisteessä on tilan vuoksi huomattavasti vähemmän tarjontaa kuin päätalolla. Aitassa myydäänkin lähinnä valmiita koruja sekä Jaanan tyttären Rosannan, Emumadness-toiminimellä suunniteltuja ja valmistettuja tuotteita. Rosannan käytännönläheisissä tuotteissa, kuten jumppapussukoissa, tiskiräteissä, essuissa sekä pipoissa seikkailevat humoristiset australialaiset eläimet. Rosannan tuotteita voi tilata Emumadness-nettisivujen kautta tai ostaa ihan kasvokkain. Seuraavan kerran Emut ovat liikenteessä Turun käsityöläismarkkinoilla 29.6. – 2.7.2017.

Helmien talo sivupisteineen on kyllä jokaisen oman elämänsä prinsessan unelmakohde iästä riippumatta! 🙂

Helmien talo on avoinna ma-pe klo 10 – 18.00 ja la 9 – 15.00. Perinnekylän Aarreaitta on avoinna kesän ajan klo 10 – 17.30.
*Blogijuttu on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Virtain kaupungin kanssa.