Hotelli Verso, Jyväskylä
*Blogijuttu on tehty yhteistyössä Visit Jyväskylän kanssa
Syksyllä osallistuin mukaan Ihanaiset-bloggaajamatkalle jossa viiletettiin ympäri Jyväskylän seutua viikonlopun ajan. Annista on julkaistu tähän mennessä yksi blogijuttu jossa vierailtiin niin Jyväskylän taidemuseossa kuin Suomen käsityön museossakin. Jos juttu on jäänyt sinulta väliin, on se luettavissa tämän linkin takaa.
Tällä kerralla vien sinut mukanani Jyväskylän kävelykadulta löytyvään perhe-omisteiseen Hotelli Versoon. Hotelli sijaitsee Kauppakatu 35, ja sijainnilla on perinteitä mitä tulee majoitustoimintaan. Samassa osoitteessa on nimittäin sijainnut hotelli vuodesta 1909 alkaen. Peräti 78 vuoden ajan rakennuksessa toimi Hotelli Jyväshovi.
Vuodesta 2016 lähtien hotellia on pyörittänyt Yöpuu Yhtiö Oy:n Ari Pärnänen ja Katriina Pilppula. Samaan yhtiöön kuuluvat myös Boutique Hotelli Yöpuu sekä Ravintola Pöllövaari.
Tuoretta ruokaa lounaaksi
Sateiselta kävelykadulta on oikein ilo siirtyä sisälle lounaan pariin. Lämmin henkäys ottaa meidät sisääntuloaulassa vastaan ja pääsemme tekemään ensisilmäyksen varsin urbaaniin sekä nuorekkaaseen sisustukseen. Ravintolan tiloissa on paljon pieniä yksityiskohtia jotka ilahduttavat silmää. Samalla tulee hieman sääli siistijöitä, esillä on höyhentä ja erilaisia tasoja niin paljon, että pölyjen pyyhintää riittää varmasti.
Olen kuullut Hotelli Versosta niin paljon positiivista palautetta, että on hieman vaikea suhtautua paikkaan ilman ennakkoluuloja. Siirrymme katetulle sisäpihalle aterioimaan.
Valittavana on salaattia kahdesta vaihtoehdosta, valitsen lämminsavulohesta tehdyn version joka on annoksena varsin mittavan kokoinen. Tarjolla on myös leipäbuffet sekä Robert Paulig Roastery – paahtimon talon oma jälkiruokakahvi/tee. Verson lounas on tarjolla arkisin klo 10.30 – 14.00. Hinta 9,50€.
Tässä vaiheessa on aika vilkaista myös ravintolan naistenhuone, joka osoittautui varsin tyylikkääksi.
Ripaus ylellisyyttä arkeen
Siirrymme yläkertaan varsinaisten hotellihuoneiden pariin. Jo hotellikäytävät ovat näkemisen arvoisia; keinutuoleja, lukemista sekä vanhoja valokuvia on esillä runsaasti. Erityisesti valokuvat tekevät minuun vaikutuksen, koska kuvissa ei ole unohdettu rakennuksen historiaa ja ihmisiä jotka ovat työskennelleet hotellissa.
Hotellihuoneet sinänsä ovat kutsuvia, jokaisen huoneen hintaan kuuluu suomalainen aamiainen, wifi sekä asiakassaunojen käyttö maanantaista lauantaihin klo 17.00 – 21.00. Hotellissa on lisäksi kahdeksan superior-tason huonetta joissa on oma sauna.
Yhdessä huoneista on tuleva asukas tilannut etukäteen varsin valloittavan hemmottelupaketin. Paketti on aseteltu huoneeseen näyttävästi; tarjolla on mm. samppanjaa, käsin tehtyä suklaata, ruusu sekä tuoksuja. Oi joi, kyllä kolahti ja kovaa! Tähän kun lisää joka huoneesta löytyvät Hilding Anders-sängyt, on majoittujalle luvassa pelkkää nautintoa.
Suomalaista aamiaista emme tällä kertaa päässeet maistamaan, mutta kuuleman mukaan, Jyväskylän seudulla asuvat käyvät täällä aamiaisella vaikka eivät edes yövy hotellissa. Tämä kertoo jo paljon aamiaisen tasosta. Aamiaista tarjoillaan joka päivä; maanantaista perjantaihin klo 6.30 – 10.00, lauantaina klo 7.30 – 11.30 ja sunnuntaisin sekä arkipyhäisin klo 8.00 – 12.00. Aamiainen maksaa muille kuin hotelliasukkaille 21€/henkilö. Lapset 4 – 12-vuotiaat 10€ ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi.
Bling bling välkkyy
Hotelli Verson kokous- ja juhlatilat ovat näyttävät. Juhlatilaa on hotellissa peräti 320 henkilölle. Tiloista saadaan tehtyä intiimejäkin versioita, oli kokoustelijoita 8 tai 120 henkilöä. Illaksi teossa olleet näyttävät kukkalaitteet kertoivat henkilökunnan paneutumisen määrästä juhlan detaljeita kohtaan.
Hotelli Verso tarjoaa elämyksiä ja ihania tunnelmia vierailijoilleen. Ja mikä parasta, voisiko kohde olla lähempänä Jyväskylän ydinkeskustaa kuin tämä? Ehkä vierailun epämiellyttävin asia olikin, kun joutui poistumaan hotellista märälle kävelykadulle. Tänne palaan vielä!