Pyterlahden graniittilouhos, Virolahti
Virolahdella, lähellä Suomen ja Venäjän rajaa, sijaitsee yksi kotimaan unohdetuista nähtävyyksistä – Pyterlahden graniittilouhos.
Virolahti oli maamme merkittävin historiallinen kivilouhimoalue. Graniittilouhoksia oli Pyterlahden lisäksi Virolahdella Hepokalliolla, Varpusaaressa, Hämeenkylässä ja Karhusaaressa sekä Vilkkilän Hailniemessä ja Järvenkylän Tinkasessa. Vanhoja louhoksia on kaikkiaan yli 70. Nykyisin Pyterlahden louhos on metsittynyt, mutta jäljet kallioissa kertovat omaa tarinaansa menneiden päivien loistosta.
Palanen historiaa
Graniitin louhinta Virolahdella alkoi laajamittaisena jo 1700-luvulla, jolloin louhinta tapahtui lähinnä venäläisellä vankityövoimalla. Erityisen aktiivista kautta oli 1800-luvun alkupuoli, jolloin Pietaria rakennettiin voimakkaasti. Varpusaarella ja Hailniemen kaakkoiskärjessä oli Itä-Suomen Graniitti Oy:n louhos vielä 1902-1913, mutta toiminta louhoksilla loppui 1910-luvulla.
Graniitilla oli kova kysyntä, nimittäin Pietaria rakennettiin voimakkaasti. Pietarin rakentamiseen vesiteitse kuljetettua punasävyistä rapakivigraniittia on käytetty mm. Nevajoen ja kanavien rantakiveyksiin.
Graniitin katsottiin olevan niin hyvää, että se kelpuutettiin myös Pietarin palatsin aukiolle Aleksanteri I:lle pystytettyyn 25 metriseen voitonpylvääseen eli ”maailman suurimpaan monoliittiin”, joka on edelleen maailman suurin yhdestä kivestä veistetty pylväs. Puhumattakaan Iisakinkirkosta jota varten Pyterlahdesta louhittiin peräti 48 seitsemäntoistametristä yhtenäistä pylvästä. 101,5 metriä korkea kirkko on maailman neljänneksi korkein kupolirakennus.
Pyterlahdessa on edelleen nähtävissä särkyneitä pylväänkappaleita, asumusten pohjia sekä työntekijöiden kallioon hakkaama kirjoitus.
Pyterlahden louhoksen ympärille muodostui kokonainen kylä. Siellä oli työntekijöiden majoitustilojen ja työmaan huoltorakennusten lisäksi kappeli. Enimmillään työntekijöitä oli 2000, pääosin Venäjältä, mutta myös Virolahdelta.
Pyterlahden graniittilouhos: Hevonniementie, 49900 Vironlahti.
Mustikanvarpuja ja hylätty louhosalue
Pyterlahden louhosalue on kiemuraisen tien päässä Virolahdelta. Opastettu tie kulkee kapeana läpi idyllisten talo- ja mökkiryhmien päättyen niemenkärkeen. Maastoon on merkitty paikka linja-autoille sekä suuntakyltti uimarannalle.
Louhosalue näkyy kasvillisuuden lomasta heti tielle, jos sitä vain osaa katsoa. Suurissa kallioissa on jälkiä menneiden sukupolvien suunnattomasta urakasta. Aikoinaan louhosta myös arvostettiin, kerrotaan, että louhoksella kävi myös hyvin arvovaltaisia vieraita kuten Preussin prinssi Karl. Venäjän tsaari Nikolai I. kävi myös katsomassa, miten Aleksanteri I:n kunniaksi pystytettävän monoliitin irrotus onnistui graniittikalliosta. Louhintaa on kuvattu mm. Sakari Topeliuksen Maamme-kirjassa.
Pieni polku vie kallion päälle. Täällä jäljet ovat vieläkin selvimmin näkyvissä, vaikkakin luonto on alkanut ottaa aluetta omakseen. Kalliossa on syvennyksiä, jotka ovat varsin mainioita paikkoja hyönteisille, hyttysiä onkin varsin runsaasti ilmassa.
Louhostyö oli hidasta ja raskasta
Kuten kuvitella saattaa, louhostyö oli hidasta. Piti myös varoa ettei kallio lohkeaisi väärästä kohdasta. Suutareita näkyy ympäri aluetta. Valitusta kallion kohdasta poistettiin ensitöiksi rapautunut pintakerros. Tämän jälkeen irrotettava lohkare mitattiin ja merkittiin. Viivoja pitkin ryhdyttiin poraamaan teräsporilla reikiä. Työparin toinen osapuoli piti poraa ja toinen löi siihen moukarilla. Kun reiät syvenivät, vaihdettiin pidempiin poriin ja pikkuhiljaa lohkare saatiin irrotettua emäkalliosta. Samanaikaisesti sadat työtekijät ”porasivat” kalliota ympäri vuorokauden, joten meteli on ollut sen mukainen.
1900-luvun alussa loppui louhintatyöt louhoksella ja pikkuhiljaa alue purettiin. Louhokselta kerrotaan menneen kiskot satama-alueelle, nyt metsässä ei voi edes kuvitella, missä raiteet ovat mahdollisesti kulkeneet. Emme löytäneet myöskään tekstiä, joka olisi pitänyt olla johonkin kallioon naputeltuna: ” ZE IOKA EI TOTTELE IZÄNTÄ NIIN ZE ZAPI ETZIIÄ TYÖTÄ JA LEIPÄ NEUWOLLAN IOZ HÄN TAHTO. TANE LARE”.
Graniittilouhos on mainio pieni retkeilykohde Kaakkois-Suomen kävijälle, tosin en toisi tänne aivan pieniä lapsia. Putoamisriski on olemassa, eikä aitoja ole.
Louhos tarjoaa pikaisen aikamatkan aikaan, jolloin kivityöt olivat arvossaan ja työtä tehtiin ronskisti paljain käsin. Vai mitä Tane Lare?
Mielenkiintoinen juttu. Itse olen käynyt pikkutytöstä lähtien louhoksella isäni kanssa. Joka kerta olemme yhdessä vahvistaneet liidulla näkyviin tuon mainitsemasi kalliotekstin. Paikka on historiallinen ja kiehtova.
Kiitos LaaLaa kommentistasi!
Ja kiitos myös tekstin vahvistamisesta liiduilla, on varmasti ollut mukava traditio isäsi kanssa.
Kotimaasta löytyy useita mielenkiintoisia ja historiallisia kohteita, jotka meinavat jäädä pimennyksiin.