Jūrmala, Latvia

*Blogijuttu on tehty yhteistyössä Tallink Siljan kanssa

Jūrmala on hieno menneen ajan kylpylätunnelmaa huokuva merenrantakaupunki Riianlahden rannalla. Jūrmalassa on peräti 33 kilometriä hienohiekkaista, valkoista merenrantaa sekä idyllisiä Art Nouveau -tyylisiä puutaloja.

Kaupunki on merenrantansa johdosta ollut suosittu rantakohde 1800-luvulta lähtien. Venäjän puolue-eliitin kuten Leonid Brezhnev ja Nikita Khrushchev kerrotaan viettäneen kesälomansa kaupungissa. Jūrmala on erityisen kuuluisa rikkipitoisen vetensä vuoksi, jota edelleen käytetään kaikki vaivat ”parantavana” kylpyvetenä.

Jūrmalan ortodoksinen kirkko on kuin karkki.

Jūrmala on perustettu vuonna 1920 ja tänä päivänä kaupungissa asuu noin 49 687 asukasta, tehden siitä Latvian 5. suurimman kaupungin. Jūrmalan pinta-ala on 101 neliökilometriä.

Riiasta Jūrmalaan on 25 kilometriä ja sinne on mahdollista päästä Riiasta junalla, vuokra-autolla tai Tallink Siljan järjestämillä retkillä Riian satamasta. Laivayhtiön järjestämän menopaluu-kuljetuksen hinta on aikuisilta 17€, lapset 6–11 v 13 € ja lapsi 0–5 v aikuisen sylissä maksutta ilman omaa paikkaa.

Mikäli olet vuokra-autolla liikenteessä, ota huomioon, että ennen kaupunkiin saapumista maksat netissä tai Jūrmalan rajalla  ”vierailumaksun”. Hinta riippuu vierailun kestosta sekä auton painosta. Hinta alkaen 2€. Mikäli maksu jää maksamatta voi pahimmassa tapauksessa kotiin tipahtaa myöhemmin 50€ sakkolappu.

Koristeellisia puutaloja ja merenrantaa silmänkantamattomiin

Matkasimme Riikaan Silja Serenadella tarkoituksena tutustua Jūrmalaan, jota on kehuttu Baltian Rivieraksi. Perillä oli aikaa kolmisen tuntia, jonka aikana ehti ottaa tuntumaa niin huippuhienoon rantaan, ruokaravintoloihin sekä aina toinen toistaan upeampiin puutaloihin, joiden yksityiskohdissa ei olla säästelty.

Jūrmala on helppo ottaa kävellen haltuun, etäisyydet ovat lyhyitä. Kaupungissa on kuitenkin myös useita erilaisia moottorikulkupelejä vuokraavia yrityksiä, jos haluaa huristella hieman keskustaa kauemmaksi.

Merivesi oli 17 asteista heinäkuun alussa joten hieman kirpakkaa oli. Tosin se ei paikallisia lomalaisia haitannut. Ranta jatkuu matalana pitkälle merensyliin. Jūrmalan ranta on loistava varsinkin perheen pienimmille pulikoijille. Valkoisesta hiekasta on poimittavissa pieniä simpukoita hiekkalinnojen koristeiksi. Merenrantaa on tarjolla niin pitkästi, että jokainen löytää sieltä varmasti oman sopukkansa.

Myös palveluita vessoista ravintoloihin ja lasten leikkialueista aurinkotuoleihin on tarjolla suuren maailman tyyliin.

Ihanaa Jūrmalassa ovat puiset talot. Niitä löytyy pienen pienistä mökeistä suuriin villoihin, joissa yksityiskohtiin on panostettu. Myös siellä täällä kaupunkia löytyy huonokuntoisia, vielä pelastamista odottavia taloja joiden villiintyneet puutarhat tarjoavat paikallisille kissoille pakopaikkoja.

Jos tarjolla on silmänruokaa, myös usealla pihalla kukkivan pihajasmikkeen tuoksu on huumaavaa. Suomen kaupungeista Jūrmalasta tulee mieleen Hanko, tosin sillä erotuksella, että Jūrmalassa vanhoja taloja on huomattavasti enemmän kuin Hangossa.

Jūrmalan vanhankaupungin palvelut ovat keskittyneet Jomas ielalle. Tällä kävelykadulla sijaitsevat kaikki matkustajan tarvitsemat palvelut, pienistä kaupoista ravintoloihin ja konditorioihin sekä matkamuisto- ja käsityöläiskojuihin.

Kävelykadulla on pikkuruisia kojuja joissa myydään mm. pellavaisia tuotteita.
Zangezur -ravintolan kanavarras salaatilla.

Kävimme syömässä armenialaista ruokaa tarjoavassa Zangezur -ravintolassa. Grillissä kypsennetty kanavarras salaatilla on kokeilemisen arvoinen ja Pina Colada -drinksu yksi parhaista mitä olen koskaan juonut.

Vieressä sijaitsevasta kahvila Bititestä kävimme noutamassa bussimatkalle herkkuja. Leivonnaisten hinnat eivät päätä huimaa.

Mikäli sinua kiehtoo vanhanajan kylpyläkaupungin tunnelma, sydämesi sykkii puisille taloille, ihanille ruttuisille mummoille ja upealle merenrannalle, suuntaa sinäkin kulkusi Jūrmalaan!

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *